
Uudenkaupungin Vanhat Talot ry järjesti yhtenä juhlavuoden tapahtumistaan villasukkien suunnittelukilpailun. Kisaan osallistui 11 neulojaa.
Sukkakisan raati arvioi villasukkakisan voittajaa todeten muun muassa, että malli oli hyvä ja siisti. Yläreunan resorin avulla sukka pysyy ylhäällä, kantapää on kestävä ja sukan malli napakka.
– Kuvio on selkeä ja yksinkertainen toteuttaa, mutta kaunis ja heti ensisilmäyksellä vanhoihin taloihin liittyvä. Sukanvarren kuvio vilkkuu hienosti muun muassa kenkien varresta, vanhojen talojen villasukkaraati totesi.

Voittajasukan oli suunnitellut Outi Vaitiniemi , joka innostui kutomisesta vasta muutama vuosi sitten, mutta harrastus vei heti mennessään.
Vanhojen talojen villasukkaraatiin kuuluivat yrittäjät Mervi Kluuskeri ja Mervi Lamminen , Marttojen edustaja Vuokko Tyvi sekä Uudenkaupungin Vanhat Talot ry:n edustajat Seppo Nikula ja Leena Renholm .
Kisassa oli myös osio, jossa yleisö sai äänestää omaa suosikkisukkaansa. Yli 30 prosentin osuudella annetuista äänistä voitto meni Terhi Valavirran suunnittelemalle sukkaparille. Villasukkaraadin valitsema voittajasukka sai toiseksi eniten ääniä.
Voittajat palkitaan Taide- ja käsityökauppa Pellavasydämen ja Kangaskauppa Kodin Kangastuksen lahjakorteilla. Voittoisat villasukkaohjeet julkaistaan myöhemmin Uudenkaupungin Vanhat talot -yhdistyksen nettisivuille.