Olen alkanut tänä vuonna yhä enemmän pohtia, mitä sitä elämällä tekisi, kun nuorisovaltuusto-ura päättyy. Päätin kuitenkin, että haen vielä kolmannelle kaudelle nuvaan. Viimeisen neljän vuoden aikana olen nuvasta saanut irti niin paljon, ettei sitä pysty sanoiksi kirjoittamaan. Onneksi vaikuttajaurani ei tule loppumaan nuvan jälkeen, vaan tulen jatkamaan sitä myös tulevaisuudessa.
Viimeisten kuukausien aikana olen kokenut pientä ikäkriisiä, kun kolmen ja puolen kuukauden päästä ylitän täysi-ikäisyyden kynnyksen. Tällä hetkellä eniten odotan, että pääsen synttäripäivänä avaamaan osakesäästötilin ja liittymään S-ryhmän asiakasomistajaksi. En ole mikään bilehile, niin baarit tai Alkon hyllyt eivät ole ensimmäisenä suuntana ensi keväällä.
Kun olen kertonut tästä pienestä ikäkriisistä jo täysi-ikäisille ystävilleni, moni on vaan todennut, ettei se aikuisuus mitään hulppeaa ole. Ymmärrän ystäviäni hyvin, mutta itse alaikäisyys vielä rajoittaa minua aika monessa jutussa. En vielä itse pysty varaamaan hotellihuonetta tai en voi olla yhdistyksen puheenjohtajana, vaikka olisin siihen kokemuksen ansiosta valmis.
Lokakuussa tuli 90 opintopistettä täyteen eli olen käynyt puolet lähihoitajaopinnoista. Tällä hetkellä käyn viimeisetkin yhteiset aineet ja keväällä aloitan osaamisalaopinnot. Vähän alle puolentoista vuoden päästä tulee yhteishaku, jolloin pitäisi viimeistään tietää, mihin kaupunkiin haluaisi muuttaa opiskelemaan. Vielä en ole lyönyt lukkoon kouluja ja aloja, joihin haluaisin hakea sisään, mutta tiedän, että haluan vielä opiskella ja oppia uutta sote-alasta.
Suomen nuorisolain mukaan, nuoria on kaikki 29-vuotiaat. Tämän iän mukaan, minulla on vielä 11 vuotta aikaa olla nuori, ennen kuin se “tylsäksi kerrottu” aikuisuus tulee. Mutta silti en ole enää kauaa se vanhempien luona asuva lapsi, vaan pian omia siipiä räpyttelevä nuori aikuinen. Odotan innolla, mutta samalla hiukan jännittyneenä kasvua itsenäiseksi, nuoreksi aikuiseksi.
Maisa Kari
opiskelija