
– Uudenkaupungin Työvene on loistava yhtiö tuoteportfolioomme, sillä Suomen huoltovarmuuden kannalta kriittisen infrastruktuurin turvaaminen on yksi keskeisistä tavoitteista muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Summa Defence tarjoaa strategista tukea ja kasvun edellytyksiä juuri Työveneen kaltaisille yhtiöille, jotka tähtäävät kansainväliseen menestykseen, Summa Defence Oy:n toimitusjohtaja Jussi Holopainen kertoo.
Uudenkaupungin Työveneen toimitusjohtaja Juha Granqvist kertoo olevansa innoissaan omistusjärjestelyn toteutumisesta.
– Elämme tällä hetkellä vahvaa kasvuvaihetta ja Summa Defence tarjoaa meille erinomaisen kasvualustan. Vahvan, noin 112 miljoonan euron tilauskantamme ja Summa Defencen tuella vastaamme kasvaneeseen kysyntään ja viemme liiketoimintamme uudelle tasolle, Granqvist sanoo.
Työvene on rakentanut aluksia muun muassa Suomen, Ruotsin ja Viron merivoimille, Suomen ja Ruotsin rajavartiolaitoksille, Ruotsin maantielaitokselle sekä huoltovarmuutta turvaavia maantielauttoja ja yhteysaluksia Suomen Lauttaliikenne Oy:lle ja Ely-keskukselle.
– Työvene on tärkeässä roolissa Summa Defencen kasvustrategiassa. Keskitymme kaksikäyttöteknologioihin, joilla on sovelluksia sekä siviili-, puolustus- että turvallisuusalalla. Tarjoamme ratkaisuja reaaliaikaiseen tilannekuvaan, tehokkaaseen suojaan, joustavaan liikkumiseen ja huoltovarmuuteen, jota Työvene edustaa, jatkaa Holopainen.
Yritysostolla ei ole vaikutusta Työveneen henkilöstöön. Järjestelyn osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta. AS:a tulee Summa Defence Oy:n osakkaita. Summa Defence julkisti maanantaina myös muita yritysostoja, kun se hankki Lännen MCE:n tytäryhtiöiden osakekannan osakevaihdolla.