Remontoidussa Ugin R-kioskissa avajaiset

0

Ketunkalliolla sijaitsevaa Uudenkaupungin R-kioskia on uudistettu. Paikallisen R-kioskin kauppias Jaakko Rantala kertoo, että uudistetun kioskin avajaisia vietetään keskiviikkona 27. marraskuuta.

– Odotukset ovat korkealla tästä kioskista, koska puitteet ovat nyt sillä mallilla, että ruokaa voidaan valmistaa kätevämmin, esimerkiksi uuden uunin ansiosta, Rantala selittää.

Rantala kertoo, että päivityksen myötä kioskin ruokavalikoima saa paremmin huomiota sekä esillepanon että laitteistuksen suhteen. Valikoimiin kuuluu muun muassa hot dogeja, kioskissa valmistettavia täytettyjä leipiä, sekä aamusta iltaan tarjolla oleva aamupala.

– Uudistus on hyvä. Olen toiminut R-kauppiaana yli kolme vuotta useammassa eri kioskissa, mutta nykyään keskityn vain Uudenkaupungin kioskin luotsaamiseen, Rantala huomauttaa.

Kioskin uudistuksen takana on R-kioskeilla yleisesti käynnissä oleva konseptiuudistus, jossa kioskeja remontoidaan uuteen ilmeeseen sopiviksi.

– Olemme tuoneet kioskien värimaailmaan lisää keltaista ja vaaleaa puuta. Opasteita on enemmän ja ne ovat paremmin näkyvillä, R-kioskin myymäläkonseptipäällikkö Hanna Lankinen toteaa.