Uudenkaupungin Sanomien tekstiviestipalstalla muistutetaan, että kuljetusten takia koululaisten on pakko herätä aiemmin.
Tuhannet kiitokset Kristiinalle Pyhämaan hautausmaan hoidosta, oli kyllä hienossa kunnossa koko kesän. Toivottavasti nähdään ensi keväänä!
Mikään ”kyseinen suurvalta” ei miehitä maatamme,… onneksi ei se ainakaan, jolla siihen on ollut halua aiemminkin. Miehitys on tilanne, missä vieraan valtion joukot ottavat hallintaansa toisen valtion alueita. Tällainen tilanne Euroopassa on nyt Ukrainassa, missä Venäjän joukot miehittivät ja möyryävät raa’asti sen alueilla. Kannattaa käyttää asioista oikeita sanoja, eikä luoda niillä aatteen mukaisia vääriä romantisoidun propagandan mukaisia mielikuvia.
Kyllä kaupunki säästää voisi vähentämällä johtajistoaan. Ylimääräisiä kyllä löytyy, jos tosissaan haetaan. Työn varsinaisia tekijöitä tarvitaan aina. Eläkeikäiset kaupungin virkahenkilöt myös eläkkeelle.
Tässä koulunaloituskeskustelussa on kaupunkilaisten syytä muistaa myös se, että suuri osa on kuljetusoppilaita, joiden bussi voi mennä jo klo 7 ja silloin herätys paljon aikaisemmin.
Nyt hei jotain järkeä tähän jutusteluun. Yle muka luotettavin ja yleissivistävin media! Anna mun nauraa! Yle on täysin turhake, joka pyörii vaan valtion rahoilla. Tv:kin pelkkää uusintaa. Pelkkiä johtajia ja päälliköitä, valtion elättejä. Ylellä oli 12 henkeä siinä missä mtv vain 3 henkeä tekemässä samaa dokkaria, kertoi Antti Holma haastattelussa. Ylen sais lakkauttaa täysin turhana tai tienaisivat itse rahansa niin kuin mtv.
Kiitos Euronicsin pojille ystävällisestä ja hyvästä palvelusta. Jaanalle myös kiitokset avustuksesta Ritva Harkas
Olis todella hyvä asia, että alkaisi koulut 9 tai 10 kun ulkona jo valoisampaa…
Laitila-Uki väliin valvontaa lisää, hirveetä kaahailua siinä.
Olisipa Sorvakossa myös koira-aitaus. Tilaa ois ja käyttäjiäkin varmasti.
Kyllä minä pistän maahanmuuton ehdottomaksi ykkösasiaksi. Niin me kuin USA ei tarvita turvapaikkashoppailijoita, siksi nykyinen rajalaki oli tarpeen. Ei meidän veronmaksajien rahoja pidä käyttää ulkomaan elätettävien mukavuuden kustannuksiin. Kukaan ei kyseenalaista todellisia pakolaisia, jotka oikeasti turvapaikan tarvitsee. Onneksi meillä on ajan tasalla oleva hallitus pitkään aikaan. Jos joku haluaa uskoa rokotusten onnelaan, niin heille se toki suotakoon. Rauno. L.
On se vaan väärin kun seuraa ruoka-apupaikkoja, ne, joilla on rahaa ruokkia itsensä ja perheensä ovat ensimmäisinä jonossa ja vievät köyhien edestä ruuat, hävetkää!
Toivottavasti tulevakin ilotulitus on lapsille eli kello 19 mennessä. Kiitos kivasta Hehkusta harmi kun ilma oli mikä oli.
Ainakin ekaluokkalaisille sopii klo 8 kouluaamut paremmin. Kun ei joudu aamulla olemaan niin kauan yksin. Iltapäivällä pääsee iltapäiväkerhoon, mites sitten aamulla.
Ajelin tuossa maanantaina illan suussa Ruonanperän tietä Kalannissa. Oli kyllä tie aivan mahtavassa kunnossa ei tarvinnut paljon kuoppia väistellä vaan ajoi rohkesti vaan kuoppiin kun ei voinut paljon muutakaan… paikotellen varmaan 15cm syviä…
Sinä sinihupparinen ja aurinkolasit päässä, laita pyörään valo eteen ja taakse.
Oliko Kalannin keskustan remontti niin kallis, et täytyy katuvalot sammuttaa Pruukintieltä sekä Vehmaantieltä?