Vuosi on verrattain lyhyt aika ihmisen elinkaaressa, mutta jos nyt miettisi asioita, joita on tapahtunut vaikka viime huhtikuussa, tuntuu se pitkältä ajalta.
Isommassa mittakaavassa itse ole huomannut, kuinka lyhyeltä ajalta vaikka kymmenen vuotta tuntuu tässä elämän keskellä. Tosin silloin, kun vasta oma ikä eteni taaperosta kymmenenteen ikävuoteen, se aika tuntui uskomattoman pitkältä ajalta.
Tässä vuoden 2025 kynnyksellä pohdin itsekseni muutama päivä sitten, mitä minulle tapahtui kymmenen vuotta sitten ja tässä kohtaa mietin nimenomaan vuotta 2015. Ensinnäkin tuntuu jo nyt hurjalta, että vuodesta 2015 on jo noin pitkä aika.
Vuosi käynnistyi lukion toisen vuosikurssin huipennuksella eli vanhojen tansseilla. Muistan hyvin, kuinka jo nuorempana kävimme koulun kanssa Pohitullin salissa katsomassa tansseja. Se oli aina merkki siitä, että hiihtoloma alkaa, kun tanssit olivat perjantaina.
Vanhojen tansseihin valmistautuminen alkoi jo edeltävän vuoden syksyllä, mutta huipentui sitten helmikuussa. Päivään kuului valokuvaus museossa, päivällä tanssit sekä Pohitullissa koululaisille sekä torilla kaupunkilaisille. Olin lisäksi vielä muutaman parin kanssa lyhyellä vierailulla Merililjakodissa. Päivätanssien jälkeen lyhyt ruokailu, jonka jälkeen vielä tanssit kotiväellä. Ilta päättyi jatkoille keskustan VPK:n talolle.
Tanssit kuuluvat varmasti sukupolvesta riippumatta lukioajan suosituimpiin ja ikimuistoisimpiin hetkiin.
Toinen, ehkä katkerampi muisto tuolta vuodelta liittyi kevään koripallotapahtumiin. Silloin toimin juniorijoukkueessa apuvalmentajana, mutta kannattajana keskityin seuraamaan Korihaiden otteita.
Silloinhan Korihait pelasi ykkösdivisioonaa ja kamppaili pääsystä takaisin Korisliigaan. Kevät huipentui finaaleihin BC Nokiaa vastaan, jotka ei ukilaisittain mennyt niin hyvin. Finaalisarjassa nousu oli nokialaisille katkolla neljännessä finaaliottelussa ja tämä kyseinen mahdollinen katkopeli pelattiin Nokialla.
Uudestakaupungista lähti luonnollisesti fanibussi, mutta olin sen verran tunnekuohussa, etten halunnut lähteä mukaan. Tappion ja kauden päättymisen kohdalla pettymys ja toisen joukkueen fanien riemu ei tuntuisi paikan päällä hyvältä.
Perheeni muiden jäsenten lähtiessä jäin kotiin katsomaan ottelua. Kun sitten kävi niin, että Korihait oli häviämässä, laitoin telkkarin kiinni ja menin ulos istumaan ja miettimään tuntoja syviä. Otti ilmeisesti silloin nuorta kannattajaa koville pettymyksellinen tulos.
Harvinainen juttu, mutta sinä vuonna ei tainnut tulla yhtäkään ulkomaan matkaa tehtyä. Kesällä taisin kyllä käydä perheen kanssa Tukholman päiväretkellä ja kotimaassa pieniä kaupunkimatkoja, mutta isompia matkustamisia ei sattunut sille vuodelle.
Tällaiset ajatukselliset aikamatkat kymmenen vuoden taakse ovat mielestäni ihan hauskoja. Muistojen kohdalla valokuvat ja videot ovat todella arvokkaassa asemassa. Muistakaa muutkin ottaa paljon valokuvia ja tallettaa muistoja menneestä.
Vanhojen aikojen muistelu on kuitenkin paljon helpompaa ja stressittömämpää kuin tulevaisuuden ennustaminen.
Eero Siivonen
toimittaja