Turun hallinto-oikeus kumosi 18.12. ympäristö- ja lupalautakunnan 12.12. tekemän päätöksen, jolla lautakunta oli päättänyt olla ryhtymättä toimenpiteisiin naapurin tekemän toimenpidepyynnön johdosta.
Hallinto-oikeus katsoi joulukuussa, että rakennusvalvontaviranomaisen olisi tullut edellyttää ilmoittajalta toimenpideluvan hakemista, koska kyseinen rakennelma sijoittuu lähelle rantavyöhykettä ja loma-asutusta ranta-asemakaavan alueelle. Ennestään rakentamattomalla kiinteistöllä ei ollut rakennusoikeutta.
Kiinteistön naapurit ovat alusta lähtien vastustaneet alueelle rakentamista ja keräsivät muun muassa adressin alueen luonnonmukaisena säilyttämisestä vuonna 2021.
Hallinto-oikeus velvoitti Uudenkaupungin kaupungin korvaamaan valittajille oikeudenkäyntikuluina 3 614,60 euroa.