Erityisen paljon uhanalaisia lintulajeja löytyy päiväpetolintujen, sorsalintujen ja kahlaajien joukoista. Syitä uhanalaistumiselle on useita, mutta yhdistävänä tekijänä on elinympäristöjen muuttuminen linnuille sopimattomaksi. Muutos on voinut tapahtua pesimisalueella, talvehtimisalueella tai muuttomatkan varrella. Usein elinympäristö on heikentynyt useammassa linnun käyttämässä ympäristössä.
Maailmanlaajuista lintuhavaintodataa ja useita eri ihmistoiminnan mittareita yhdistelevää Human Footprint -indeksiä käyttämällä kansainvälinen tutkimusryhmä selvitti eri lajien sietokykyä ihmistoiminnan vaikutuksille. Tutkimuksen perusteella osa lintulajeista sopeutuu toisia paremmin rakennettuihin ympäristöihin. Tervapääsky on esimerkki maailmanlaajuisesti kaupungeissa pesivästä lajista, joka on löytänyt rakennusten lomasta itselleen sopivan elinympäristön.
Heikommin ihmistoimintaa sietäviin lajeihin lukeutuu monia kahlaajia ja vesilintuja. Myös useampi pieni varpuslintu karttaa ihmisiä. Eri lajit ovat eriarvoisessa asemassa kaupungistuvassa maailmassa.
Suomen lintulajiston osalta ihmistoiminnan vaikutukset näkyvät asukastiheyden ja kaupungistumisen sijaan enemmän muussa maankäytössä. Useat pohjoisen lajit ovat erityisen ahtaalla, kun ilmaston muuttuessa sopivat elinympäristöt hupenevat kiihtyvällä vauhdilla. Monien eurooppalaisten lajien esiintymisalueet ovat siirtyneet viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana kohti koillista.
Ilmastopakolaisten edessä on paljon haasteita. Siirtymisen esteinä voivat toimia isot vesialueet tai vuoristoisilla alueilla viihtyvien lajien kohdalla laajat tasangot. Rannikkoalueiden asukit ovat myös pulassa, sillä niille ei välttämättä löydy sopivia reittejä sisämaa-alueiden läpi uusille rannoille.
Pohjoisten lintulajien kohdalla tiedetään, että kylmään ilmanalaan sopeutuneiden lajien suojelussa suojelualueen koolla on merkitystä: laajoilla havumetsäalueilla kylmään sopeutuneiden lintujen kannat pysyvät vakaampina kuin pienillä alueilla. Sen sijaan pienemmät suojelualueet voivat edistää etelästä levittäytyvien lajien kotiutumista. Uudet elintilasta kilpailevat lajit saattavat ajaa pohjoisen lajeja entistä ahtaammalle.
Sirpaleiset elinympäristöt eivät välttämättä riitä suojelemaan ihmistoiminnasta häiriintyviä ja erämaaelämään sopeutuneita lajejamme. Ne tarvitsisivat turvakseen laajoja koskemattomia ja häiriöttömiä elinympäristöjä. Silloin niillä saattaisi olla mahdollisuus selviytyä käynnissä olevasta myllerryksestä.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala