Uudenkaupungin vesiliikelaitoksen mukaan paritalojen vesiliittymistä on tullut useita kertoja ongelmatilanteita. Tilanteet liittyvät tapauksiin, joissa paritalon puolikkaat hoitavat vesimaksujaan vaihtelevasti. Se on aiheuttanut kohtuuttomia tilanteita, joissa yksi paritalon osakas on joutunut maksamaan koko kiinteistön laskuja, jotta vedenjakelua ei keskeytetä.
Jos toinen kiinteistön omistajista ei maksa lähetettyä vesilaskua, lankeaa sen maksaminen toiselle. Uudenkaupungin vesi -liikelaitoksen johtaja, vesihuoltopäällikkö Kim Westerholm on tehnyt viranhaltijapäätöksen, jolla hän muuttaa paritalojen vesihuoltoliittymien käytäntöjä siten, että ongelmatilanteiden hoito helpottuu.
Uuden rakennettavan paritalon katsotaan jatkossa olevan kaksi yhden huoneiston asuinpientaloa ja molemmille osakkaille rakennetaan omat vesiliittymät. Osakkaiden kanssa tehdään omat liittymissopimukset ja peritään asuinpientaloa vastaavat huoneistokohtaiset liittymismaksut.
Vanhoissa paritaloliittymissä mahdolliset laskujen maksuun liittyvät ongelmat voisi ratkaista esimerkiksi siten, että asunto-osakeyhtiön vesiliittymä jaetaan kahdelle eri mittarille, mutta kiinteistön johdot säilyvät edelleen yhteisinä. Entinen vesimittari poistetaan ja molemmille osakkaille asennetaan oma vesimittari.
Toisaalta vanhojen paritaloliittymien ongelmissa voidaan purkaa vanhat vesi- ja viemäriliittymät huoltolaitoksen runkolinjaan asti ja molemmille osakkaille rakennettaisiin kokonaan uudet liittymät ja vesimittarit. Tämä on kalliimmin ja hitaammin toteutettava ratkaisu, mutta vesiliikelaitoksen mukaan tulevaisuutta ajatellen se olisi suositeltavampi ratkaisu.
Se, kumpaa vaihtoehtoa vanhojen paritaloliittymien tapauksessa käytetään, päätetään tapauskohtaisesti.