Suomessa puutiaisaivotulehdusta esiintyy erityisesti rannikkoalueilla ja saaristossa. Kansallisen rokotusohjelmaan kuuluva puutiaisaivotulehdusrokotus annetaan ilmaiseksi henkilölle, joka asuu tai oleskelee pitkäaikaisesti alueella, jolla puutiaisaivotulehduksen riski on korkea.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) määrittelee nämä riskialueet, joilla rokotusta tarjotaan. THL on tammikuun alussa määritellyt muun muassa Uudenkaupungin Pyhämaan postinumeroalueen uudeksi riskialueeksi.
Puutiaisaivotulehdus on punkkien pureman välityksellä tarttuva virustauti, jolta voi suojautua rokotuksella. THL arvioi kansallista rokotusohjelmaa vuosittain tartuntatautirekisteriin raportoitujen uusien puutiaisaivotulehdustapausten perusteella, ja laajentaa tarvittaessa riskialueita, joissa TBE-rokotuksia tarjotaan.
Suomessa puutiaisaivokuumetta esiintyy erityisesti rannikkoalueilla ja saaristossa. Alueet, joilla virusta kantavia punkkeja esiintyy, voivat kuitenkin olla hyvinkin rajoittuneita, esimerkiksi tietty asuinalue, yksittäinen saari tai järvenrantaseutu.
Lisäksi THL suosittelee omakustanteista rokotetta kaikille luonnossa liikkuville mökkiläisille ja asukkaille Pyhärannassa. Rokotusohjelmaan ja rokotussuosituksen piiriin aiemmin lisätyt riskialueet säilyvät ennallaan.
Kansallisen rokotusohjelman perussarjan TBE-rokotukset ovat maksuttomia. Rokotteen saavat kaikki yli kolmevuotiaat alueella vakituisesti asuvat ja pitkäaikaiset loma-asukkaat. Alueilla, jotka ei kuulu kansallisen rokotusohjelman piiriin, mutta joilla rokotetta suositellaan luonnossa liikkuville mökkiläisille ja asukkaille, rokotus on omakustanteinen.