Uudessakaupungissa on julkaistu puoli vuosisataa sitten kaskukirja ”Naurusiämeni merem parttalt”. Sen kustansi kaupunki ja sitä valmisteli kaupungin historiatoimikunta, johon kuului sen ajan keskeisiä kotiseutuihmisiä. Teoksen toimitti kirjailija Eeva Illoinen. Kirjan ilmestymisvuosi on 1972 ja sitä ei ole pitkään aikaan ollut yleisesti saatavilla. Kirjaan saatiin juttuja ja tarinoita sekä Turun Uudenkaupungin killan ja Kaupunkim poja -kotiseutuydistyksen arkistoista ja myös keräämällä kaupunkilaisilta heidän muisteluksiaan. Tarinoita jäi tiettävästi vielä ”varastoonkin” tulevaa käyttöä varten.
Kirja on varsin mukavaa luettavaa ja se antaa osaltaan mielenkiintoisen kuvan menneitten aikojen Uudestakaupungista ja monista noiden aikojen kaupunkilaisista.
Joku on aina silloin tällöin ehdottanut keskusteluissa, että Uudessakaupungissa tulisi tehdä uusi teos, johon tallennettaisiin tuoreita tarinoita Uudestakaupungista ja uusikaupunkilaisista. Runsaan viidenkymmenen vuoden aikanahan kaupungissa on tapahtunut paljon ja monenlaista ja mukana on ollut suuri määrä erilaisia ihmisiä. Erityisen moni on toivonut kouluihin, opettajiin ja oppilaisiin liittyvien tarinoitten keräämistä ja julkaisemista. Kouluajoiltahan moni muistaa varmasti hauskoja ja tietenkin vähemmänkin hauskoja tapahtumia.
Nykytekniikka tekee tarinoiden, juttujen ja muistelmien keräämisen huomattavasti helpommaksi kuin aiemmin. Selvää kiinnostusta vähän vanhempia asioita kohtaan näyttää kaupungissa olevan. Sen osoittaa esimerkiksi netissä toimivan Uudenkaupungin vanhoja valokuvia sisältävän sivuston saama suuri suosio.
Nyt tarvitaan siis vain innokkaita ihmisiä, jotka ryhtyvät keräämään kaupunkilaisilta ja kirjallisista lähteistä tarinoita, juttuja, kaskuja ja kaikkea muuta mukavaa. Tehtävä voi tietenkin olla myös työläs, mutta olettaa saattaa, että se on myös mielenkiintoinen ja mukava.
Kaupunki voisi jälleen toimia kirjan kustantajana. Ellei se kaupungin nykyisessä taloudellisessa tilanteessa olisi mahdollista, jokin taho ottaa varmasti vastuun kerätyn tiedon saattamisesta kirjan kansien väliin.
Tässä vielä malliksi muutama makupala ”Naurusiämeni merem parttalt” -kirjasta.
Sepänkatu 4:ssä sijaitsi aikoinaan Alkon liike, jossa rouva Grönqvist oli hoitajana. Viereisessä kellarihuoneessa oli maitokauppa.
Elon Keijo ja Lehtosen Erkki arvelivat jo olevansa aikamiehiä ja menivät Alkoon asioimaan. Rouva Grönqvist kuitenkin tuijotti heitä hetken ja ilmoitti sitten: ”Pojat, maitokauppa on tuossa vieressä.”
Joku ihaili kerran taiteilija Lauri Koskisen ootraustaitoa ja tiedusteli, miten tuollainen homma oikein käy.
Jolloin Lauri oli valmis neuvomaan: ”M-m-men ostaman kaupast raeralist maali.”
Kaupunginjohtaja Olavi Salaterä aloitti kerran puhelinkeskustelun lääninrovasti Ilmari Tarjamon kanssa seuraavasti: ”Onko sinulla jumalaton kiire…” Tarjamolla ei ollut.
Kaupunginvaltuutettu Jokela oli nukahtanut kesken valtuutettu Herralan pitkän puheenvuoron. Kun puheenvuoro päättyi, tyrkkäsi vieressäistuja Jokelaa herättääkseen hänet.
Tällöin valtuutettu Jokela nopeasti pyysi puheenvuoron, vielä hiukan unenpöpperöisenä: ”Herra puheenjohtaja, tuota, mikäli valtuutettu Herrala teki jonkin aloitteen, pyydän saada kannatta sitä.”
”Kyll oppila ain saa pysymä järjestyksess, mutt noit opettaji ei sitt millä”, valittel lyseo vahtmestar Törnilä Aina.
Matti Jussila
päätoimittaja, emeritus