Tekstarit: Kiitos terveyskeskukselle nopeasta ja asiantuntevasta palvelusta!

0

Uudenkaupungin Sanomien tekstaripalstalla kehutaan Uudenkaupungin terveyskeskusta nopeasta ja asiantuntevasta palvelusta.

Hyvinvointialueilta leikataan. Ja leikkaajat sanovat syyksihyvinvointi-Suomensäilyttämisen. En näe tässä mitään logiikkaa.

PyörätieJanhuanniemenympäri Kaunisrantaan on loistava idea. Erittäin helppo toteuttaakin, kun koko rantapyörätie on kaupungin omaa ”tonttia”.

Palkat ei nouse ilman lakkoja, ja nykyinen palkka ei enää riitä niihin muroihinkaan, joihin pissata.

Suomalaiset ovat historiastaan oppineet, myös mihin yltiöpäinen oikeistolaisuus voi pahimmillaan johtaa. Äärioikeiston suosio kertoo jotain aivan muuta, hyvänä esimerkkinä nykyinen hallitus, jonka ansiosta maa on melkein konkurssissa ja terveydenhuolto ajettu alas.

Kiitos Ukin terveyskeskukselle nopeasta ja asiantuntevasta palvelusta. Olin käymässä muistihoitajalla ja siellä tuli ohimennen juttua, että silmäni aristaa. Hän neuvoi kysymään infosta löytyykö lääkäriaikaa samalle päivälle. Hetken kerrottuani oireista infossa ollut totesi, että tunnin päästä on aika, joten jäin odottamaan lääkärille. Näin hyvää ja nopeaa palvelua saa, kun osaa kauniisti pyytää.Terv. Tyytyväinen asiakas ja omaishoitaja.

MihisWinterissämittääparkkipaikkoja tarvita?Kaikkihakulkoojulkisilla. Heh. Jaolkoony hyvätsorvakkolaisetonnellisia, et ylipäätään aurataan. Ainapitteevalittaa joka asiasta. Olkaa onnellisia ja nauttikaa elämästänne, jos teillä eioomitteeruumiillistavaivoo. Sitten kun niitätuloo, niin asiat onkin toisin.

Sorvakonuudet huoltomiehet eivät viitsi kerätä edes roskia pihalta.

Drillbeibi,drill! (öljyä). Hakkaa poika, hakkaa! (Suomen metsiä). Ja luonto kiittää.