Ympäristötoimittaja Jenni Frilanderin analyysi ”Miten yksi maa pystyy torppaamaan muiden yritykset pelastaa maailma kerta toisensa jälkeen?” julkaistiin Ylellä 21.12.2024. Artikkelin viesti on huoli siitä, että se pieni vähemmistö, joka rikastuu kulutuksen ylläpitämisen myötä, romuttaa välttämättömät sopimukset ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.
YK:n ympäristökokoukset ovat epäonnistuneet yksi toisensa jälkeen, sillä on maita, joiden talous on riippuvainen öljy- ja muoviteollisuudesta. Vai onko kuitenkin niin, että on muutamia yksittäisiä henkilöitä, joita tämä teollisuus hyödyttää niin paljon, että heidän on mahdotonta nähdä hetkellisen hyödyn takana häämöttävää romahdusta?
Maaliskuussa 2011 Helsingin Sanomat julkaisi arkkitehti Harri Hautajärven artikkelin ”Suomi tarvitsee kestävän rakentamisen foorumin”. Artikkelin ytimessä on huomion kiinnittäminen luonnonmukaiseen rakentamiseen ja sen avainasemaan kestävän yhteiskunnan tavoittelussa.
Nämä ovat yksittäisiä poimintoja ajassa ja aiheen alueellisessa kattavuudessa, mutta ne viittaavat samaan: Pelkoon ihmiskunnan tulevaisuudesta. Se jakaa meidät kahteen ryhmään, sillä on myös niitä jotka eivät pelkää.
Uudenlainen alku
Sivilisaatioiden on tapana romahtaa, kun niiden rakennelmista tulee liian mutkikkaita. Jatkuva talouskasvu ei ole todellista, vaan velan luoma illuusio. Talouskasvu on sitä paitsi vain abstraktin ylätason vaatimus. Eivät sitä yksittäiset ihmiset kaipaa.
Romahdusta ei kuitenkaan pitäisi katsoa kaiken loppuna, sillä loppuihin on aina kätkettynä uusi, parempi alku.
Mikäli odotamme, että päättäjät kansainvälisellä tai edes valtakunnallisella tasolla pääsevät yksimielisyyteen siitä, miten muoviroskaa ja fossiilisten polttoaineiden käyttöä vähennetään, ja päätökset ja ratkaisut sitten laskeutuvat keskuuteemme, saamme odottaa pitkään. Muutosten on tapahduttava myös yksilö- ja kuntatasolla, ja noustava ylöspäin, kohti suurempia rakenteita.
Kun pyrkimystä on sekä globaalilla että lähitasolla, on muutoksen mahdollisuus suurempi. Puoleen väliin on lyhyempi matka molemmista suunnista.
Mitä nämä muutokset sitten kuntatasolla voisivat olla?
Kenties suurin vipuvarsi kunnalla on rakentamisen, asumisen ja liikkumisen päästöihin vaikuttamisessa. Konkreettisesti aseteltuna muutokset voisivat kiteytyä seuraaviin seikkoihin: Kunnan omat rakentamistottumukset, kunnan rakentamisen ohjaus ja alueidenkäytön suunnittelu sekä palveluverkon kehittäminen.
Konkreettisesti sanoen korjausrakentamista on suosittava kaikissa kaupungin omissa hankkeissa uudisrakentamisen kustannuksella. Lisäksi rakennusmateriaalien käyttöä niin kunnan omissa kuin yksityisessäkin rakentamisessa tulisi rajoittaa siten, että vain poikkeustapauksessa olisi mahdollista käyttää muuta kuin uusiutuvaa materiaalia. Toisin sanoen säädöksillä olisi kannustettava käyttämään pääosin puuta eri muodoissaan. Myös kiveä, savea sekä luonnonkuituja.
Maaseuduilla oleva tyhjän, asuinkelpoisen tilan määrä on valtaisa. Rakennukset säilyvät vain kun niitä asutaan, joten kunnan olisi tarjottava kannustimia niille tyhjien rakennusten omistajille, jotka myyvät rakennukset eteenpäin uusille omistajille.
Samalla kun kylät saavat uusia asukkaita, tarvitaan peruspalveluita kuten kouluja ja päiväkoteja. Niiden pitäminen kylissä on avaintekijä tulevaisuuden rakentamiseksi vähähiilisenä yhteiskuntana, jossa ruoka tuotetaan lähellä, rakennusmateriaalit saadaan omasta ja naapurin metsästä ja päivittäinen autonkäyttö ei enää ole tarpeen. Kylien tukeminen tukee myös kaupunkikeskustan kehitystä puhtaampaan tulevaisuuteen.
Päättäjien vastuu
Seuraavat kunta- ja aluevaalit pidetään huhtikuussa 2025. Toivon ehdokkailta rohkeutta tutustua laadinnassa oleviin ympäristö- ja ilmasto-ohjelmiin, puhua niiden viestiä eteenpäin ja toimia esimerkillisesti, kun päätetään asioista, joilla on vaikutusta tulevaisuuteemme.
Hanna Elo
arkkitehti
⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Kommenttien lisääminen on estetty.