Uudenkaupungin pääkirjastossa sattui tämän viikon maanantaina tapahtumia, joiden takia yhdelle on asetettu kirjaston käyttökielto. Lain mukaan kunta voi asettaa kirjaston käyttäjän määräaikaiseen kirjastokohtaiseen kirjaston käyttökieltoon, jos kirjaston käyttäjä on toistuvasti ja olennaisesti aiheuttanut häiriötä kirjaston toiminnalle tai vaarantaa sen turvallisuutta tai vahingoittaa kirjaston omaisuutta.
Käyttökielto voi olla enintään 30 päivää ja kielto on annettava kirjallisesti. Uudenkaupungin kirjastotoimenjohtaja Salla Mäkinen on siis määrännyt yhden henkilön kirjaston käyttökieltoon kuukaudeksi. Asiasta on toimitettu tieto kyseiselle henkilölle että hänen huoltajalleen.
Mäkinen antoi ensimmäisen kerran kirjaston käyttökiellon kahdelle henkilölle viime kesäkuussa. Silloin taustalla oli toukokuussa pääkirjastossa sattunut kahden nuoren välinen tappelu. Viime vuonna lehdessä uutisoitiin, kuinka pääkirjastossa on saattanut olla jopa 30 nuorta samanaikaisesti ja se on välillä tuonut mukanaan häiriökäyttäytymistä.