Ilmoittautuminen esiopetukseen alkaa

0
Esiopetuskirjaan liittyy myös digitaalista materiaalia. Lapset voivat kuunnella esimerkiksi tarinan, joka liittyy tehtäviin.

Ilmoittautuminen uusikaupunkilaislasten esiopetukseen alkaa maanantaina 10. helmikuuta. Ilmoittautumisaika päättyy sunnuntaina 16. helmikuuta. Perusopetuslain mukaan lasten on osallistuttava vuoden mittaiseen esiopetukseen vuotta ennen oppivelvollisuuden alkamista. Esiopetusta järjestetään Uudessakaupungissa kaikissa päiväkodeissa, mikäli ilmoittautuneita on riittävästi.

Esiopetusta järjestetään koulupäivinä kouluvuoden aikana noin neljä tuntia päivässä ja vähintään 700 tuntia vuodessa. Kaupungin järjestämään esiopetukseen ilmoittaudutaan täyttämällä sähköinen ilmoituslomake. Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi täydentävää varhaiskasvatusta, tulee täyttää myös varhaiskasvatushakemus.

Myös jo tällä hetkellä päiväkodeissa olevien vuonna 2019 syntyneiden lasten osalta on täytettävä sekä esiopetuksen ilmoittautumislomake että varhaiskasvatushakemus.

Mikäli et voi täyttää hakemusta sähköisesti, voit käyttää paperista lomaketta. Paperisen lomakkeen saa virastotalo Mörneltä varhaiskasvatuspalveluista, päiväkodeista tai sen voi tulostaa varhaiskasvatuksen lomakkeet -sivustolta.

Jos lapsi osallistuu vain esiopetukseen ja matka on yli kolme kilometriä, järjestää kaupunki tarvittaessa maksuttoman kuljetuksen esiopetukseen ja takaisin. Lapsi voi saada kuljetuksen myös vain toiseen suuntaan, jos osallistuu esiopetuksen lisäksi varhaiskasvatukseen joko aamulla tai iltapäivällä.