Ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten kuulin väitteen, että Suomen metsistä on tulossa päästölähde. Silloin ajattelin, ettei se voi millään pitää paikkaansa.
Viime kesänä kiertelimme Suomea ristiin rastiin ja katselin myös millaisessa kunnossa metsät ovat. Suurin ongelma on, että kasvuaikaiset hoitohakkuut eli harvennushakkuut ovat pitkälti tekemättä joka puolella Suomea ja tietenkin aukkohakkuita näkyi jonkin verran. Kuitenkin aukkohakkuiden määrä ja vaikutukset Suomen metsien kokonaispinta-alaan nähden on aivan toinen mitä ilmastopaneeli ja tutkijat antavat mediassa ymmärtää.
Mistä tässä on kysymys, miksi todellisuus ei kohtaa tutkimuksia?
Tässä on varmaan montakin vaikuttavaa tekijää. En kuitenkaan halua uskoa, että tutkijat antavat tahallaan valheellista tutkimustietoa. Mutta mitä otetaan metsien/metsäalueiden hiilitasetta laskettaessa huomioon ja mitä ei, onkin keskustelun arvoista. Mitään kattavaa selvitystä tästä ei ole mediassa ollut. On vain sirpaletietoa, joka kuitenkin osoittaa laskennan olevan yhtä sekamelskaa. Esimerkiksi ojittamattomia luonnontilaisia soita ei lasketa hiilinieluihin mukaan, vaikka niiden sitoma hiili vastaa Suomen autokannan hiilipäästöjä.
Kun vertaa metsänäkymää vuosikymmeniä taaksepäin, niin ne suorastaan pursuavat nyt vihreyttä. Herättää kysymyksiä; Millaiset toimeksiannot tutkijoille on annettu, kun tällaiseen lopputulokseen päästään. Lähteekö tutkimukset hakkuuaukkojen vastustuksesta.
Herää myös epäily, millaisia ovat tiedepaneelien tavoitteet ja kuinka paljon ideologiat vaikuttavat annettuun informaatioon. Niidenhän pitäisi olla kaikilla mittareilla mitattuna neutraaleja, kaikkien epäilyksien ulkopuolella ja oikeita. Kuitenkin tästä on tuore kysymyksiä herättävä esimerkki; Kun hallitus aikoo yhdistää niin sanottuja tiedepaneeleja ja vähentää niiden henkilömäärää, niin ensimmäisenä siitä älähti WWF, vihreät ja Greenpeace.
Julkisuudessa on vuosikaudet metsien hakkuuaukoista haettu mitä erikoisempia ongelmia ja väitteitä. Osa on totta, osa osittain totta, osa vahvasti aatteiden ja politiikan värittämää.
Paljon on puhuttu niin sanotun metsien jatkuvan kasvatuksen erinomaisuudesta, vaikka tästä löytyy yli sadan vuoden ajan tutkimustietoa ja tutkimus jatkuu edelleen. Se todistaa jatkuvan kasvatuksen pääsääntöisesti sekä ilmaston- että taloudellisen tuloksen kannalta kannattamattomaksi.
Meidän metsienhoidon suurin ongelma on liian suuri metsäteollisuuden ohjaus ja vaikutusvalta. Heille tärkeintä on vain oma bisnes, jota katsotaan ainoastaan neljännesvuosien jaksoissa. Pitäisi ehdottomasti lähteä enemmän metsänomistajien eduista ja samalla myös ilmaston etujen kannalta, jotka ovat kuitenkin pitkälti yhteneväiset.
Itse en ole hakkuuaukkojen kannattaja, sillä olen aina ollut ”vastarannan kiiski” metsäteollisuuden ohjeille. Olen suosinut vähän ”ylitiheää” siemenpuilla uudistettua metsää parhaana vaihtoehtona. Samaten harvennukset olen tehnyt jo 7–10 vuoden välein, koska pidän sitä metsänomistajan kannalta parhaimpana ja varmasti myös hiilen sidonnan kannalta tehokkaimpana. Puissahan säilyy silloin tasainen kasvu lähes koko ajan.
Pekka Heikkilä
Uusikaupunki