Hermanni Eskoli joutuu hetken aikaa miettimään, kun häneltä kysytään kaikkia vapaaehtoistöitä, joissa hän on nyt tai joskus ollut mukana.
Tällä hetkellä leijonanosan vapaa-ajasta vie harrastus koripallon parissa. Eskoli on Korihaiden vanhimpien tyttöjuniorien sekä naisten joukkueen vastuuvalmentajana. Viikolla harjoitukset ja viikonloppuna pelit. Yleensä saattaa olla viikonloppuisin myös tuomaritehtäviä.
– Sitten on tällaisia muita pikku juttuja, joita silloin tällöin teen, enkä välttämättä laskisi harrastuksiksi niitä, Eskoli luettelee.
Yksi tällainen pikku juttu on vapaaehtoinen pelastuspalvelu. Kokemusta on aiemmilta vuosilta karttunut myös seurakunnan eri tehtävistä, soittohommista, järjestyksenvalvonnasta sekä opettajien sijaisuuksista.
Kaikkia harrastuksia ja töitä on Eskolin mielestä yhdistänyt yksi yhteinen tekijä ja kiinnostus: nuorisotyö.
– On se sitten ollut koulu-, rippikoulu- tai urheilutyö, niin nuorten kanssa on tullut tehtyä töitä. Esimerkiksi en täysikäisten kanssa ole samalla lailla ollut mukana heidän töissään, hän pohtii.
Porin seudulta kotoisin oleva Eskoli kertoo koripallon tulleen harrastusvalikoimaan mukaan ensimmäisenä. Aikoinaan Porin Korinpunojissa hän aloitti junioripelaajana ja vanhemmalla iällä ajautui valmentajaksi ja lopulta tuomariksi asti.
– Ehkä se oli sellaista ajautumista, kun haluasi olla mukana, mutta silti tehdä jotain uutta, hän sanoo.
Nuorisotyöt alkoivat, kun Eskoli opiskeli teologiaa ja mahdollisuus avautui päästä kesäteologiksi Uuteenkaupunkiin.
– Kahdeksi kuukaudeksi tänne tarvittiin nuorisotyönohjaajan sijaista vuonna 2008. Kahdesta kuukaudesta on nyt tullut aika pitkä, Eskoli naurahtaa.
Nuorisotyönohjaajan työtä hän ei toki enää tee, vaan työskentelee erityislasten ja -nuorten parissa. Eskoli palaa hetkeen, kun hän ensimmäisen kerran tuli Uuteenkaupunkiin.
– Aiempi nuorisotyönohjaaja sanoi itsensä irti alkuvuonna 2008 ja tänne piti sellainen löytää. Oli hiihtolomarippikoulu ja Halivaaran Esko soitti minulle, että pääsenkö. Kotona piti neuvotella ja asuntoasiat selvittää, mutta täällä edelleen ollaan, Eskoli selittää.
Seurakunnassa Eskoli vaikutti pitkään ollen muun muassa suntiona, ja nuorisotyönohjaajana järjesti esimerkiksi nuorten iltoja ja isoskoulutuksia. Takaisin nuoruuden harrastuksen koripallon pariin hän jälleen kerran, omien sanojensa mukaan, ajautui.
– Silloiset edustusjoukkueen pelaajat Pyry Rainamaa ja Niko Malinen valmensivat silloisia A-tyttöikäisiä. Pelaajana he eivät päässeet kaikkiin harjoituksiin, joten jotenkin ja jostain syystä ajauduin mukaan joukkueeseen, hän muistelee.
Pienellä paikkakunnalla, kuten Uudessakaupungissa, palloilulajien tuomareista on usein iso pula. 1990-luvulta lähtien koripallotuomarina viheltänyt Eskoli onkin vuosien ajan ollut tärkeä henkilö, joka omalta osaltaan on mahdollistanut monen junioriottelun.
– Se on hyvää kuntoilua, vaihtelua valmennushommiin sekä mukavaa ja mielekästä tekemistä, hän sanoo.
Eskoli on monen vuoden ajan toiminut myös tuomarinimeäjänä eli käytännössä nimennyt ja vahvistanut alueen otteluille omat tuomarit. Tehtävässä näkee aitiopaikalta vähäisen tuomarimäärän haasteellisuuden.
Toki tällä hetkellä tuomaritilanne on parantunut aiemmista vuosista.
– Viime syksynä järjestetyltä tuomarikurssilta valmistui useita nuoria ja haaste on ehkä ennemminkin se, ettei pysty kaikille nimeämään riittävästi pelejä, hän toteaa.
Tuomarina kehittymisessä ei oikein muuta keinoa ole kuin itse pelien tuoma kokemus.
Neljän lapsen uusperheen isänä Eskolin arki on aikamoista vipinää ja vilskettä nuorten parissa. Päivisin töissä ja iltaisin ensin koripalloharjoituksissa ja lopulta kotona.
Joskus hänenkin mieleen saattaa juolahtaa marraskuisina räntäsateen värittäminä iltoina Tampereella pelin jälkeen, että miksi tätä kaikkea jaksaa tehdä.
Lopputulema on kuitenkin se, että mieluummin sitä tekee jotain merkityksellistä kuin makaisi illat pitkät kotona sohvalla.
– Ensinnäkin on kivaa, että on harrastuksia ja tekemistä. Toiseksi minulle tulee hyvä mieli siitä, kun näkee muiden ihmisten nauttivan siitä, mitä tekee. Kun on kaikilla hyvä mieli ja kivaa, jaksaa sitä itsekin mennä ja tehdä, Eskoli päättää.
