Autokorjaamon
perustaminenOppaani kertoi autokorjaamon perustamisesta. Suunnitellun yrityksen tarkoituksena oli kerätä Euroopasta Ladat, kunnosta riippumatta. Yrityksessä oli työntekijöitä ja viimeisen päälle sen ajan uusimmat autokorin oikaisupenkit ja muut työvälineet. Korjatut autot myytiin Moskovaan, se oli liikeidean helpoin vaihe.
Luvan saanti olikin sitten oma lukunsa. Monta kertaa oli yritetty saada perustamislupa Moskovasta. Lopulta keksittiin mistä kiikasti. Mentiin taas kerran sen virkamiehen luo, joka lupia myönsi ja jonka oli jo käyty monta kertaa.
Kun saavuttiin virkamiehen luokse laitettiin auton avaimet pöydälle ja sanottiin, tässä olisi teille pieni lahja, se on tuo sininen Lada tuolla pihalla. Laitettiin vielä toiset avaimet pöydälle sanoen, tässä olisi pieni lahja teidän vaimollenne, se on tuo punainen Lada tuolla pihalla. Tarkistettiin monta kertaa, oli saatu lupa perustaa autokorjaamo.
Suojelutarjous
Olimme oppaamme kanssa, oli tarkoitus käydä kahvilla. Ajettiin Pärnun suuntaan Tallinnasta. Minulle haluttiin näyttää jotain kun kyselin paljon.
Näinkin aivan erityisen yrityksen. Sen pihapiirissä oli kahvila ja pieniä vuokrattavia mökkejä. Minut esiteltiin matkailuyritystä pitävälle pariskunnalle. Huomasin, että etukäteen oli kerrottu suomalaisesta toimittajasta, Kahvit juotuamme paluumatkalla minulle kerrottiin käynnin syy.
Kahvilan yrittäjä kuului nuorten yrittäjien joukkoon, joka piti kaikessa yhtä. Perustamiseen olivat muut lainanneet rahaa. Kahvilan aukeamisen jälkeen seuraavana päivänä oli saapunut kolme miestä, jotka ilmoittivat ryhtyvänsä suojelemaan yritystä, se maksaa sen ja sen verran kuukaudessa.
Maksu tuli heti!
Kun oli kuullut tehdyn tarjouksen, paikan yrittäjä otti tiskin alta kiväärin ja laukaisi puhujaa rintaan. Muut kaksi lähtivät ilman eri kehotusta kiireellä pois. Tällaista tapahtumaa osattiin odottaa, kivääri oli hankittu sitä varten.
Ampumista puitiin aikanaan oikeudessa. Tapauksesta tuli päätös, että ampuminen oli tapahtunut itsepuolustustarkoituksessa, mitään tuomiota ei tullut.
Yrittäjänäyttelyyn Tartoon
Loppuvuonna 1991 järjestettiin ensimmäinen Eesti Ettevötte Keskliitin yrittäjänäyttely. Tällainen keskusliitto oli silloin Viroon vasta perusteilla.
Olin Suomen yrittäjien keskusliiton Risto Suomisen kanssa kutsuvieraana paikalla. Keräsin materiaalia opaskirjaan, joka painettiin 1992. Risto piti pari esitelmää Tarton yliopistossa.
Menimme Helsingistä Tallinnaan lentokoneella. Käytävän matto oli irrallaan lattiasta, liikkui jalan alla kun käveli. Joku kysyi lentoemännältä: pysyykö tämä vispilä ilmassa? Emäntä vastasi närkästyneenä: tämä ei ole mikään vispilä vaan lentokone, kyllä tämä pysyy ilmassa. Pysyi se!
Näyttelyssä oli joitain yrityksiä, joilla oli yhteistyökumppani joko Suomessa tai Ruotsissa, heillä kaikilla oli jo kunnollisia esitteitä tuotteistaan.
Kadonnut juna
Kaikkein eniten jäi suu auki Tallinnassa. Meidät esiteltiin kahdelle yrittäjälle, toinen oli puutavaran toimittaja ja toinen ostaja. Kertoivat, että oli taas kerran tehty kauppa sahatusta puutavarasta, määrä oli iso, siihen oli tarvittu juna.
Kaverit menivät Tallinnan aseman läheiseen hotelliin odottamaan junan saapumista. Kun kahden päivän mentyä junaa ei tullut, he kuulemma totesivat kaupan purkautuneen.
Olimme Riston kanssa niin sanotusti haavi auki. Kysyimme, kyllä kai ilmoititte poliisille? Kyllä, kyllä, oli ilmoitettu! Olivat ilmoittaneet myös kadonneiden junien selvittelytoimistoon. Mitä? Menimme hiljaisiksi. Sellainen oikeasti oli olemassa, oli varmaan laajan Venäjän maan peruja.
No, juna kuulemma löytyi jostain vähän kauempaa, junan kuljettajat olivat terveinä ja ehjinä, mutta tikkuakaan ei puutavaraa ollut junassa jäljellä.
Tutkittiin asia kuulemma tietysti tarkkaan. Yhtään syyllistä ei löytynyt. Siksi mitään tuomiota ei langetettu lopulta kenellekään. Yrittäjät epäilivät, että joku poliisi on täytynyt olla osallisena kaappauksessa.
Mauri Tenhonen