Kaikkein erikoisinta on, että Laitila on ilmoittanut jättäytyvänsä pois tästä liitoksesta, ja se näyttää olevan tuomiokapitulille täysin hyväksyttävää. Mutta miksi Uusikaupunki ei voi tehdä samaa? Miksei Uusikaupunki voi pysyä itsenäisenä ja valita oman tiensä, kun Laitilan ratkaisu on kerta kaikkiaan nielty ilman vastalauseita?
Yhdistämisessä puhutaan usein taloudellisista hyödyistä ja hallinnon keventämisestä. On toki selvää, että väestön väheneminen ja muuttuneet olosuhteet asettavat seurakunnille paineita. Mutta onko pakkoliitos ainoa ratkaisu? Paikallisseurakunnilla on omat identiteettinsä ja historiansa, joita ei pidä uhrata yhdistämisvimman alttarilla. Hallinnollinen tehokkuus ei korvaa seurakuntalaisten tunnetta omasta yhteisöstään.
Vastuu seurakuntien tulevaisuudesta on jaettava tasapuolisesti. Laitilan pitäisi kantaa osansa ja ottaa Pyhäranta ja Vehmaa vastuulleen. Uudenkaupungin seurakunnalle sopisi huomattavasti paremmin niin sanottu kappelimalli, jossa se toimisi yhdessä Kustavin ja Taivassalon kanssa. Kappelimalli antaisi seurakunnille mahdollisuuden säilyttää oma erityisluonteensa.
Tuomiokapitulin toiminta muistuttaa tässä tilanteessa pakkoavioliittoa, jossa eri osapuolten tahtoa ei kuulla, vaan päätös viedään väkisin maaliin. Jos oikeasti halutaan kestävää ratkaisua, nyt olisi syytä pysähtyä ja ymmärtää paikallisia ääniä. Seurakuntien tulevaisuutta ei rakenneta pakolla, vaan yhteistyöllä ja yhteisymmärryksellä.
Timo Räsänen
Uudenkaupungin
seurakunnan kirkkoneuvoston ja -valtuuston jäsen