Onnettomuus herätti laajaa huomiota ja erityisesti pelastustoimien tehottomuus synnytti kovaa keskustelua. Seurauksena olikin suomalaisen meripelastustoiminnan selvä parantuminen.
Drakenin päällikkönä toimi onnettomuuden aikana kalantilaissyntyinen merikapteeni Niilo Saarinen . Hänen merkityksensä meripelastustoiminnan kehittymisessä muodostui keskeiseksi.
Kolmimastoinen kuunari Draken valmistui Dragsfjärdissä vuonna 1919. Se oli 42 metriä pitkä, 10 metriä leveä ja vetoisuudeltaan vajaat 300 rekisteritonnia. Laiva oli varustettu 150 hevosvoiman moottorilla, siksi sitä nimitetään moottorikuunariksi.
– Moottori oli tosin niin vajaatehoinen, ettei alus kulkenut sen avulla vastatuuleen. Moottori olikin käytössä lähinnä satamamanöövereissä. Lisäksi moottori synnytti käynnillään niin kovaa tärinää, että sen pelättiin aiheuttavan halkeamia laivan runkoon. Moottori vaihdettiinkin myöhemmin, korosti Matti Kari , joka kertoi Drakenin vaiheista merellisessä illassa.
Uuteenkaupunkiin Draken hankittiin kymmenen vuotta laivan valmistumisen jälkeen eli vuonna 1929. Sen ostivat merikapteeni Niilo Saarinen ja kauppias J. Tervanen . Niilo Saarinen otti vastuulleen myös laivan päällikkyyden.
Draken lähti kohtalokkaalle matkalleen Uudestakaupungista puutavaralastissa marraskuun 6. päivänä vuonna 1929.
– Marraskuisella merellä vallitsi myrsky ja matalapaine. Maanantaina 11.11. tuulen nopeus oli yli 20 metriä sekunnissa, kun Draken oli noin kahdeksan meripeninkulmaa etelään Bogskärin majakasta. Laiva oli saanut aamulla vuodon ja ruumassa oli vettä jo vajaa metri, Kari kertoi.
Pumppaamisesta huolimatta veden tulo lisääntyi ja pian vettä oli ruumassa jo puolitoista metriä. Alus käännettiin myötätuuleen, kun se oli 35 meripeninkulman päässä Utön majakasta. Kansilastia heitettiin mereen ja tarkoituksena oli päästä hätäsatamaan Utön saarelle. Pian vesi oli aluksessa jo kannen tasalla ja laiva oli ohjailukyvytön.
– Myrsky löi laivan lopulta Örö Bodanin kalliokarin rantaan, joka on runsaan sadan metrin päässä Utön saaresta. Iso aalto vei samalla pelastusveneet yli laidan. Tässä vaiheessa menetettiin miehistöstä timperi, Kari kuvasi.
Miehistö yritti pelastautua myrskyävän meren kourista ja myös utölaiset yrittivät pelastaa miehiä, mutta mikään ei ensin onnistunut.
– Kahden päivän ankaran taistelun ja saarelaisten ponnistelujen jälkeen noin puolet Drakenin miehistöstä eli kuusi miestä saatiin pelastettua. Meri ja myrsky vaativat kuitenkin kaikkiaan viiden miehen hengen. Laiva tuhoutui täysin myrskyn voimasta, totesi Kari.
Utön rantakalliolla on tänäänkin muistomerkki Drakenille ja sen miehistölle.
Lehdistö reagoi Matti Karin mukaan voimakkaasti ja isoin otsikoin Drakenin tragediaan. Kritiikki kohdistui erityisesti siihen, että Drakenin avuksi ei saatu pelastajia. Sekä Hangon meripelastusseuran alus että luotsilaiva Airisto yrittivät päästä apuun, mutta kumpikin epäonnistui myrskyn ja muiden ongelmien vuoksi.
– Tämä pelastajien voimattomuuden tunne ja olemattomat pelastusvälineet saivat aikaan sen, että merikapteeni Saarinen omistautui myöhemmällä urallaan meripelastuksen kehittämiseen, Kari korosti.
Saarinen toimi pitkään Suomen Meripelastusseuran päällikkönä ja hän oli mukana rakentamassa ja valvomassa uusien pelastusalusten valmistusta ja käyttöä 1930-luvulta lähtien. Ensimmäinen näistä uusista aluksista oli vuonna 1936 valmistunut pelastusristeilijä Outoori, jonka päällikkönä Saarinen toimi pitkään. Yksi Meripelastusseuran pelastusristeilijöistä on nimetty Niilo Saarisen kaimaksi.
Vapaaehtoinen meripelastustoiminta on ollut ja on edelleen tärkeää. Uuteenkaupunkiin perustettiin tukiyhdistys Pelastusrengas vuonna 1959. Nykyään toiminta on Uudenkaupungin Meripelastajien vastuulla.
Merellisessä illassa oli mukana myös Nestori Mäkelä , joka kertoi tämänhetkisestä meripelastustyöstä paikallisesti ja valtakunnallisesti. Viranomaisten osalta meripelastus on nykyään ensisijaisesti Rajavartiolaitoksen vastuulla.
Matti Jussila
