Mies toimi yrittäjänä Uudessakaupungissa kahvila-ravintolassa vuosina 2017–2018. Veljentytär saapui Turkista Suomeen turistiviisumilla setänsä luo heinäkuussa 2017. Muutaman kuukauden jälkeen veljentytär alkoi työskennellä setänsä ravintolassa.
Myöhemmin setä myi asiakirjatasolla 99 prosenttia kahvila-ravintolan osakkeista veljentyttärelleen. Veljentyttären mukaan hänen setänsä oli erehdyttänyt häntä allekirjoittamaan yrityskauppaa koskevan kauppakirjan, ja setä oli ottanut hänet määräysvaltaan saattaakseen hänet pakkotyöhön ja hyötyäkseen hänestä kaikin keinoin.
Hovioikeus katsoi, että sukulaismiehen ja veljentyttären kertomuksissa oli eroavaisuuksia käräjäoikeudessa kerrottuun. Hovioikeuden mukaan veljentyttären kertomus hovioikeudessa oli yleisluontoisempi kuin käräjäoikeudessa kerrottu.
Hän ei kertonut hovioikeudessa pelänneensä setäänsä. Kysyttäessä, minkä vuoksi hän ei olisi ymmärtänyt yrityskauppaan liittyvää asiaa, vaikka kaupantekotilaisuudessa oli tulkki, vetosi veljentytär muistamattomuuteen.
Asiassa oli riidatonta yrityskauppa sekä se, ettei veljentytär maksanut sovittua kauppahintaa sedälleen. Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että yrityskauppaan oli johtanut osapuolten yhteinen päämäärä pyrkiä saamaan veljentyttärelle oleskelulupa.
Todistajana kuultu henkilö kertoi, että veljentytär oli valmis tekemään mitä vain saadakseen oleskeluluvan. Hovioikeuden mukaan tämä puhui vahvasti sitä vastaan, että veljentytär olisi erehtynyt yrityskauppaa koskevassa asiassa. Hovioikeus katsoi, että veljentyttären onnistuminen asioimisessa yksin pankissa pankkipalveluja avatakseen, puhui jossain määrin sitä vastaan, että hän olisi ollut täysin setänsä määräysvallassa ja kokonaan kielitaidoton.
Epäselväksi jäi hovioikeuden mukaan se, että setä olisi ainakaan tahallaan pyrkinyt erehdyttämään veljentytärtä, tai käyttämään hyväksi tämän erehdystä.
Käräjäoikeuden tuomion mukaan veljentyttären riippuvainen asema setäänsä ilmeni siten, että hän oli kielitaidottomana vieraassa maassa, ja että hänen oli vaikea olla tottelematta setäänsä. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut, mutta katsoi, ettei veljentytärtä ollut erehdytetty yrityskauppaan. Arvioitavaksi jäi, oliko hänen työskentelynsä ollut ihmiskaupan tunnusmerkistössä tarkoitettua pakkotyötä.
Riidatonta oli, että veljentytär halusi omasta tahdostaan aloittaa työskentelyn kahvilassa. Veljentyttären mukaan hänen oli kuitenkin pakko jatkaa työskentelyä. Riidatonta oli myös se, että hän asui setänsä luona, ja ettei hänelle maksettu palkkaa lukuun ottamatta lyhyttä aikaa työskentelyn alussa.
Kuultujen todistajien mukaan varsinaisena esihenkilönä ja tosiasiallista määräysvaltaa käyttävänä ravintolassa oli setä. Tuli myös näytetyksi, että veljentytär työskenteli pidempiä päiviä kuin yhtiön työntekijät, ja myös viikonloppuisin.
Kertomukset tukivat sedän väitettä, että veljentytär työskenteli vapaaehtoisesti omasta halustaan, eikä setä ollut tähän pakottanut. Hovioikeus piti mahdollisena vaihtoehtoista tapahtumainkulkua siitä, että yrityskauppa oli tehty veljentyttären halusta, ja että yrittäjäasemansa vuoksi veljentytär halusi työskennellä pitkiä päiviä.
Setä oli aiemmin tuomittu veljentyttärensä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta. Hovioikeuden mukaan kirjallinen todiste Vaasan hovioikeuden vuonna 2022 antamasta tuomiosta puolsi tulkintaa, että veljentytär oli perhesuhteiden ja asumisen osalta setäänsä nähden alisteisessa asemassa lokakuussa 2019, minkä ylläpitämiseksi setä oli valmis käyttämään väkivaltaa. Kahvila- ja baaritoiminta oli kuitenkin päättynyt jo vuoden 2018 aikana.
Todistajien kertomukset tukivat sedän väitettä, että veljentytär oli työskennellyt vapaaehtoisesti omasta halustaan, eikä setä ollut tätä pakottanut siihen. Pakkotyön keskeisenä pidettävä tunnusmerkki, liikkumisvapauden rajoittaminenkaan, ei saanut tukea.
Hovioikeuden mukaan oli veljentyttären kertomuksen perusteella selvitetty, että setä oli ostanut auton hänen käyttöönsä, vaikka veljentyttären mukaan hän oli käyttänyt autoa pääasiassa työmatkoihin ja kaupassa käymiseen.
Hovioikeuden punnittaessa syytteen puolesta ja vastaan oikeus katsoi, että asiassa oli jäänyt varteenotettava epäily, että veljentyttären työskentelyssä oli kysymys pakkotyöstä.
Jotta sedän menettely olisi täyttänyt törkeän kiskonnan tunnusmerkistön, olisi edellytetty, että setä olisi tahallaan käyttänyt hyväkseen veljentyttärensä taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä tai ajattelemattomuutta sopimuksen tai muun oikeustoimen yhteydessä.
Hovioikeus katsoi, että yrityskauppaan oli ryhdytty pääasiassa siitä syystä, että veljentytär saisi oleskeluluvan Suomeen. Jos sedällä oli jokin muu motiivi yrityskauppaan, jäi se kuitenkin näyttämättä toteen, ja hovioikeus hylkäsi syyttäjän toissijaisen rangaistusvaatimuksen. Ratkaisu oli yksimielinen.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
