Eräs näistä lajeista on isonokkosperhonen. Se on aiemmin ollut harvinainen satunnaisvaeltaja, joka on kulkeutunut esiintymisalueiltaan itäisestä Euroopasta ja Aasiasta Suomeen kaakosta puhaltavien tuulten mukana. Vuosina 2012–2014 isonokkosperhosia vaelsi Suomeen erityisen runsaasti ja niitä tavattiin Kuopiossa asti.
Muutaman esiintymisvuoden jälkeen havainnot isonokkosperhosista vähenivät äkillisesti. Kiinnostavaa kyllä, isonokkosperhosten kannan romahduksen syyksi arvellaan lajilla esiintyviä loisia. Loiset rajoittavat myös meillä yleisen ja vakiintuneen sukulaislajin nokkosperhosen kantoja ja aiheuttavat suurta kannanvaihtelua.
Isonokkosperhonen näyttäisi olevan vakiintumassa Etelä- ja Keski-Suomen perhoslajistoon, sillä nyt 2020-luvulla siitä tehtyjen havaintojen määrä on jälleen nousussa. Viime vuonna havainnot moninkertaistuvat alle sadasta kolmeen ja puoleen sataan. Tänä keväänä yksittäisiä talvehtineita isonokkosperhosia on jo havaittu etelärannikolla.
Ensimmäiset talvilevolta heräilevät isonokkosperhoset voivat olla liikkeellä maaliskuun loppupuolella aurinkoisten päivien herättelemänä.
Koiraat heräilevät hieman naaraita aiemmin ja valtaavat sopivia reviirejä metsien reunoilta, aukioilta ja pihapiireistä. Reviiriltä on löydyttävä isonokkosperhosen toukkien ravintokasveina toimivia pajuja. Koiraat odottelevat reviireillään talvilevolta herääviä naaraita ja puolustavat reviiriä toisia koiraita vastaan.
Parittelun jälkeen naaraat munivat pajujen oksistoihin munaryppäitä. Toukat kuoriutuvat ja kehittyvät pajujen lehtiä syöden. Niiden kehitys etenee kotelovaiheen kautta aikuiseksi muutamassa kuukaudessa, riippuen hieman ravintotilanteesta ja sääolosuhteista. Vuoden toisen sukupolven lentoaika onkin heinäkuun alusta elokuulle.
Isonokkonen on eräs esimerkki muuttuvasta perhoslajistostamme. Se kuuluu niihin lajeihin, joille ilmaston lämpeneminen on todennäköisesti suotuisa tekijä ja voi yleistyä neitoperhosen, pikkuhäiveperhosen ja monen muun viime vuosikymmeninä meille kotiutuneen lajin joukkoon.
Sen sijaan useampi varsinkin arktinen laji on joutunut ahtaalle, kun olosuhteet ovat muuttuneet epäsuotuisiksi. Kuusi vuotta sitten tehdyssä laajassa katsauksessa Suomessa esiintyvistä perhoslajeista joka kolmas on uhanalainen. Sittemmin ympäristön ja ilmaston muuttuminen on jatkunut kiihtyvällä tahdilla, joten seuraavassa valtakunnallisessa katsauksessa voi olla odotettavissa vielä suurempia lukuja.
Eräs kevään etenemisen merkeistä on ensimmäinen perhoshavainto. Jos aiemmin lajeina on ollut yleisimmin sitruunaperhonen, suruvaippa tai nokkosperhonen, voi se jatkossa kenties olla myös isonokkosperhonen.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala