Laskiaisen ruokaan liittyi uskomuksia, sillä ruuan piti olla rasvaista. Mitä enemmän rasva kiilteli sormissa ja suupielissä, sitä paremmin lehmät lypsivät ja siat lihoivat. Laskiaisena edelleenkin meillä keitetään hernekeittoa ja syödään laskiaispullat hillon ja kermavaahdon kera.
Kaikenlaisia muitakin uskomuksia laskiainen toi tullessaan. Laskiaisena laskettiin mäkeä. Pulkkamäessä huudettiin ”pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, räätikkäitä kun nurkanpäitä ja nauriita kuin lautasia”. Mitä kauemmas kelkka luisti, sitä pidempiä pellavia saatiin.
Vaikka olen koko lapsuuden viettänyt kaupungissa, minulla oli ihana mahdollisuus viettää maalla paljon aikaa isovanhempien luona. Silloin oli tapana, että mentiin laskiaisena Kalannin mamman luokse katsomaan ja polttamaan prasua. Koko syksyn ajan oli kerätty risuja pihalta ja metsätöistä, ja laskiaisena ne poltettiin. Isolla joukolla vietettiin laskiaisilta hämärässä prasun äärellä. Posket punoittivat lämmöstä, tuli räiski ja rätisi, ja kipinät lentelivät. Samalla paistettiin makkarat, ja ai että, kun maistui hyvältä. Kuuma, pikkuisen palanut makkaran pinta ja kylmä pakkasilma loivat laskiaistunnelmaa.
Jossain vaiheessa Kalannin nuorisoseura alkoi koota prasua seurantalon kentälle. Sinne yleensä kokoontuivat kaikki kyläläiset. Myös kauempaa tuli väkeä, kuten me kaupunkilaiset, jotka tiesimme perinteen ja halusimme viettää laskiaista prasun äärellä. Prasunpolton, makkaranpaiston, mäenlaskun ja luistelun lisäksi taisi olla polkkukelkkaviestikin Kalannin eri kylien kesken.
Silloin joskus oli kunnon talvi ja kylän muksut kerääntyivät pulkat kainalossa mäkeen. Hauskaa oli. Aina laskiaistiistaisin myös kouluun otettiin omat pulkat mukaan. Milloin mäki oli koulun pihalla, milloin mentiin lähimetsään laskemaan kalliolta. Koululta saadut eväätkin maistuivat hyvältä, kun istuttiin lumihangessa ja syötiin. Sinä päivänä ei sitten muuta opiskeltu kuin yhdessäoloa ja pulkalla laskua, mutta kaikilla oli kivaa.
Nykyisin täytyy pulkka hakea heti varastosta, kun tulee vähänkin lunta. Tänä talvena minäkin pääsin laskemaan mäkeä ihan kotipihallani ja melko loivalta kalliolta lastenlasteni kanssa. Mistään isosta hyppyristä tämä mummi ei uskalla laskea, vaikka vähän yritettiinkin yllyttää. En tiedä, kuinka joskus uskalsi tulla alas ihan mistä vaan.
Joskus laskiaisen sää on ollut melko arvaamaton, kuten helmikuussa vuonna 1990. Laskiaistiistaina ukkosti yöllä. Silloin meidän perheemme kasvoi ensimmäisellä tytöllä.
Liukasta laskiaista kaikille! Pulkat esille ja mäkeen, isommat ja pienemmät – jos vain säät sallivat!
Päivi Virtanen
suntio
Uudenkaupungin seurakunta