Paperin historia ei minulle sen tarkemmin selvinnyt, mutta onhan siinäkin kirjoitusvirheestä huolimatta melko tärkeä ja oivaltava elämänviisaus. Ehkä joku lapsi oli kirjoittanut lapun toiselle ja kehottanut sillä käyttäytymään kaveriaan kunnolla?
Samaa ohjetta voisi soveltaa aikuisten elämään. Lapset oppivat käyttäytymistapoja vanhemmiltaan, mutta ei ole turhaa toistaa niitä aikuisillekaan. Lapsen lapussa olisi voinut yhtä hyvin lukea, että älä ole epäreilu, älä huuda tai älä tee tyhmiä päätöksiä. Ehkä se juuri on aikuisuutta, että kykenee välttämään lyhytnäköisten päätösten tekemistä ilman, että miettii niiden seurauksia.
Kuntavaalikeväänä useampi ehdokas on kaivautunut jälleen koloistaan ja terästäytynyt muun muassa lehden mielipidesivun kirjoittajana. He peräänkuuluttavat toreilla ja turuilla yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista ja siinä lomassa kunnioitusta ja yhteistyötä, josta osasta löytyy esimerkkejä viimeisen neljän vuoden valtuustokauden aikana ja osasta ei.
Voisivatko lapset opettaa poliitikoillekin parempia pelisääntöjä? Jos valtuusto- tai eduskuntasalin seinälle ripustettaisiin kyltti, jossa lukisi, että älä ole tymä, olisiko politiikka erilaista?
Lapset sanovat asiat niin kuin ne ovat. Ilman kiertelyä ja peittelyä. Moni puoluejohtajien vaalitenttejä kuunnellessa voi jälleen todeta, että puheenjohtajillekin tekisi hyvää puhua suoraan ja ilman monimutkaisia kiertoilmaisuja. Toisaalta, jos aikuinen sanoo asiat suoraan ja ilman korulauseita, on jossakin joku, joka on jo valmis loukkaantumaan itsensä tai muiden puolesta.
Lapset ovat uteliaita ja oppimishaluja, he kysyvät loputtomasti, että miksi ja miten. Moni aikuinen on urautunut omaan turvallisuuslaatikkoonsa, eikä uskalla kyseenalaistaa tai opetella enää uutta. Helpommalla pääsee, kun ei opettele, vaan kulkee kuin juna sitä samaa vanhaa uraa. Ehkä lasten oppimishalusta voisi poimia aikuisuuteen sen, että pitäisi yhä rohkeasti uskaltaa kyseenalaistaa itsensä ja muut ilman, että pelkää vaikuttavansa osaamattomalta. Niistä tyhmistäkin kysymyksistä voisi syntyä hedelmällinen keskustelu ja lopputulos.
Niin lapset kuin vaikkapa koiratkin vaistoavat epäreiluuden nopeasti. Käsitys oikeudenmukaisuudesta rakentuu meihin jo pienestä pitäen. Tosin tässä vaiheessa moni aikuinen saattaa ajatella, että tasan eivät vain käy elämän nallekarkit ja se on vain hyväksyttävä. Kysytäänhän osassa vaalikoneitakin esimerkiksi sitä, että kuuluisiko kaikkien ihmisten olla tasa-arvoisia varallisuudesta ja koulutuksesta huolimatta vaiko eiköstä.
Lapsilla on kyky nauttia hetkestä ja he unohtavat riidat nopeasti, jotta yhteinen leikki voisi jatkua. Voisimmeko me aikuisetkin unohtaa vuosikymmeniä vanhat kaunat ja politiikkaan pesiytyneet koston kierteet? Lapset iloitsevat pienistä saavutuksista. Ehkä meidän aikuistenkin olisi syytä muistaa arvostaa ja juhlistaa edistysaskeleita, eikä keskittyä vain suurten voittojen tavoitteluun. Olemmehan joka ikinen tänäänkin onnistuneesti heränneet ja raahautuneet päivän askareisiin, kannustusjee sille, koska hyvin me aikuiset vedämme! Ainakin toisinaan.
Lapset oppivat jo varhain, että kaikki saavat osallistua, eikä ketään jätetä leikkien ulkopuolelle. Pitäisikö paikallisessa ja valtakunnan tason politiikassa ottaa huomioon koko yhteisö ja myös ne, jotka eivät aina huuda kovimmin? Voisivatko aikuiset oppia puhumaan vuorotellen ja jopa kuuntelemaan, mitä toinen sanoo, jotta keskustelut johtaisivatkin johonkin?
Jos olet ehdolla tuolla tai täällä, niin älä ole tymä ja mene vain riitelemään valtuustoon, kaupunginhallitukseen tai lautakuntaan. Jokainen viisas on voinut asettautua ehdokkaaksi tai ainakin käydä äänestämässä itseään tai naapurin tutun tuttua, siten sitä tymien joukkoa voi karsia ihan omalla toiminnallaan.
Katja Kaartinen
toimittaja