Riekon talvipuku on tiheä, höyhenten ja untuvien ilmava rakenne pitää linnun lämpimänä. Kovia pakkasia riekko pakenee lumikieppiin eli lumen alle kaivamaansa koloon. Eristävä lumi ja riekon oma ruumiinlämpö voivat nostaa kiepin lämpötilan nollan asteen tuntumaan. Jos lumi on pehmeää, riekko sukeltaa hankeen suoraan lennosta. Näin kieppi pysyy paremmin kätkössä saalistajilta, kun sinne ei johda paljastavaa jälkijonoa.
Aikuiset riekkokoiraat ovat yleensä uskollisia paikkalintuja, jotka eivät mielellään luovu hyväksi havaitusta reviiristään. Nuoret linnut ja naaraat sen sijaan voivat vaellella uusia asuinalueita etsimässä kauempanakin. Pohjois-Suomessa riekot siirtyvät tunturikoivikoista talvehtimaan alemmas laaksoihin.
Pesimäajan ulkopuolella riekot viettävät syksyn ja talven parvissa. Talvella riekko syö pajujen ja koivujen silmuja sekä nuoria oksia. Kesäksi ravinto monipuolistuu ruohokasveihin sekä marjoihin. Poikaset syövät elämänsä ensimetreillä valkuaisainepitoisempaa hyönteisravintoa, mutta siirtyvät kesän edetessä aikuisten suosimaan kasviravintoon.
Napaseutujen kanalintua tavataan koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Suomessa riekkoon voi törmätä nykyään varmimmin Pohjois-Suomessa. Etelässä laji on taantunut voimakkaasti. Monin paikoin se on kadonnut kokonaan viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana.
Vielä 1980-luvun lopulla riekosta oli varmoja ja todennäköisiä pesimähavaintoja Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. 2000-luvun toisella vuosikymmenellä Lapin eteläpuolisten alueiden riekkojen kanta oli kutistunut viidesosaan entisestään. Tällä hetkellä riekkojen pesimäreviirejä löytyy harvakseltaan Keski-Suomesta pohjoiseen.
Taantumiselle on esitetty monia syitä. Ilmaston kuumenemisen myötä lumettomat talvet saattavat vaikuttaa väriään vaihtavan riekon selviytymiseen. Suojaväriinsä luottava lintu pysyttelee usein viimeiseen asti paikoillaan petojen lähestyessä. Valkeana loistava höyhenpuku lumettomassa maastossa tekee riekoista helposti erottuvan saaliin monelle pedolle.
Riekolla on muiden kanalintujen tapaan kannanvaihtelua, eli sen yksilömäärät vaihtelevat vuodesta toiseen. Riekon linnuksi verrattain lyhyt 2–3 vuoden elinikä ja suuret, jopa reilusti yli kymmenen munan pesueet saavat sen kannan heilahtelemaan monia muita kanalintuja jyrkemmin.
Nykytiedon valossa suurin syy riekon taantumiselle on ympäristön muutos. Lappia lukuun ottamatta sille ei löydy sopivia suoalueita pesimäympäristöksi eikä talviaikaisen ravinnonsaannin takaavia sekametsiä.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala