Kaupungin kulttuuripalveluissa rekrytointipaine – Töitä järjestelty määräaikaisen työntekijän palkkaamisella

0
Kaupungissa kulttuuripalveluita tuottavat Joni Pietiläinen ja Suvi Hammar.

Kaupungin kulttuuripalveluiden vastaava Petri Hatakka siirtyi monitoimijatalo Wintterin palvelupäälliköksi osin jo viime syksynä ja täysiaikaisesti tämän vuoden alussa. Tästä syystä kaupungin kulttuuripalveluiden töitä on järjestelty uudestaan. Jo pidempään kaupungin kulttuurituottajana ja Hatakan työparina ollut Joni Pietiläinen nimettiin vastaavaksi kulttuurituottajaksi.
– Olen kulttuuripalveluiden hallinnollinen esimies ja vastaan myös budjetista, Pietiläinen kertoo.

Kaupunki järjestää kulttuuritapahtumia ja taidenäyttelyitä sekä tukee paikallisen kulttuurin ja taiteen harrastamista monin tavoin.
– Tuottamiemme palveluiden laajuus on yksinkertaisesti liian suuri yhdelle tuottajalle, mutta käynnissä olevien kaupungin sopeuttamistoimien vuoksi emme voi palkata vakituista uutta työntekijää. Siksi meillä on elokuulle asti määräaikaisena kulttuurituottajana Suvi Hammar, Pietiläinen kuvailee.
Kulttuuripalveluissa työskentelee myös kaksi osa-aikaista teknikkoa: Jari Jalonen ja Lasse Onninen, joiden esimies Pietiläinen on.

Hammar on koulutukseltaan kuvataiteilija. Kaupungin töiden lisäksi hän opettaa Vakka-Opistossa kuvataidekursseja ja tekee omaa taidettaan. Hän on ottanut erilaisten tapahtumajärjestelyiden lisäksi vastuulleen myös kuvataidenäyttelyistä huolehtimisen.
– Kulttuurituottajan työssä pääsen hyödyntämään aiemmissa töissä oppimiani asioita, ja työnkuva sopii minulle hyvin, Hammar kertoo.

Tällä hetkellä Pietiläinen ja Hammar kehittävät Cruselliin liittyviä tulevaisuuden toimintamalleja, mutta samalla korostavat vähitellen myös sitä, että kulttuuripalvelut eivät ole sama asia kuin Kulttuurikeskus Cruselli.
– Meidän pitäisi kyetä aiempaa enemmän huomioimaan erilaisia kohderyhmiä ja viemään kulttuuria myös keskustan ulkopuolelle ja kaiken ikäisille, koska kulttuuri on tarkoitettu kaikille kaupunkilaisille, he lisäävät.

Hammar on aiemmin ollut kulttuuripalveluissa harjoittelijana ja hänen työnkuvaansa kuului muun muassa kaupungin taideomaisuuden luettelointi.
– Työsuhteen jatkosta emme vielä tiedä, mutta tietenkin toiveena on, että kulttuuripalveluissa olisi jatkossakin kaksi tuottamassa tapahtumia ja taidenäyttelyitä. Jos menetämme tämän resurssin, niin kulttuuripalveluiden tarjonta kapenee huomattavasti, Pietiläinen huomauttaa.