Taiteiden yön esiintyjähaku käynnissä – Viime vuonna tapahtumassa kävi 800 henkeä

0
Taiteiden yön illan ohjelma painottuu Myllymäelle.

Uudessakaupungissa järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa Taiteiden yö. Tapahtuman pääpaikkana oli Myllymäki, mutta tapahtuma oli elokuisena lauantaina levittäytynyt ympäri kaupungin keskustaa. Tapahtumasta tuli niin paljon hyvää palautetta, että se järjestetään tänä vuonna uudestaan.

– Taiteiden yön esiintyjähaku on käynnissä toukokuun loppuun asti. Itse tapahtuma järjestetään elokuun 16. päivä, kaupungin kulttuurituottaja Suvi Hammar kertoo.

Myllymäki on todettu hyväksi paikaksi tapahtumalle, joten sinne Taiteiden yö viedään tänäkin vuonna. Kaupungin vastaava kulttuurituottaja Joni Pietiläinen toteaa, että nimestään huolimatta tapahtuma tarjoaa tekemistä ja näkemistä myös päiväsaikaan.

– Viime vuonna jo iltapäivällä järjestetty toiminta veti hyvin väkeä. Olemme avoimia tänäkin vuonna ohjelmaan tarjottavan kulttuurin suhteen, joten meille voi ehdottaa omaa esitystään tai yhteisöllistä kulttuuritekemistä hyvin matalla kynnyksellä, Pietiläinen lisää.

Viime vuonna tapahtumassa oli erilaisia työpajoja, näyttelyitä, opastuksia ja esiintyjiä. Mukana oli niin paikallisia taideyhdistyksiä, improvisaatioteatteria, muusikoita, kuvataiteilijoita, näyttelijöitä, runonlausujia kuin performanssitaidettakin. Erilaisia ohjelmanumeroita oli kymmeniä ja esiintyjiä saapui ympäri Vakka-Suomea.

Hammar muistuttaa, että Taiteiden yöstä tulee juuri sen näköinen kuin kaupunkilaiset haluavat, koska kaupunki tarjoaa tapahtumalle puitteet, joissa halukkaat pääsevät esiintymään.

– Me emme siis suoraan tilaa tapahtumaan ohjelmaa, vaan se nousee paikallisten ihmisten kiinnostuksen kohteista. Taiteiden yön ohjelman ei myöskään ole pakko tapahtua Myllymäellä, vaan se voi levittäytyä eri puolille kaupunkia, hän korostaa.

Hammarin mukaan elokuun tapahtumaan on nyt jo ilmoittautunut osaksi samoja esiintyjiä kuin viime vuonna. Myös paikalliset yrittäjät ovat suunnittelemassa Taiteiden yöksi erilaisia tempauksia keskustaan.

– Viime vuonna tapahtumassa kävi yhteensä 800 henkeä. Määrä jakautui melko tasaisesti päivän ohjelmien ja illan tarjonnan kesken. Tuntui, että tapahtuman löysivät erityisesti lapsiperheet, mutta illan pimetessä myös muita kaupunkilaisia saapui paikalle, Pietiläinen kuvailee.

Tämän vuoden tapahtumaa ei ole pakko sovittaa viime vuoden muottiin. Se on myös yksi syy, miksi tällä kertaa tapahtuman pääjärjestelyistä vastaa kuvataiteilijanakin tutuksi tullut Hammar. Uusin silmin tapahtuma on joka tapauksessa erilainen.

– Uudessakaupungissa on melko vahva musiikkikenttä ja live-esiintymisiä on tarjolla ympäri vuoden niin ravintoloissa, Crusellissa kuin nyt myös Wintterissä, joten Taiteiden yöstä ei ole tarkoitus tehdä pelkkää musiikkitapahtumaa, vaan se on enemmänkin kulttuurillisen kokeilun foorumi, Pietiläinen lisää.

– Jos pohtii, että sopisiko oma idea ylipäätänsä taidetapahtumaan, niin kannattaa kysyä rohkeasti. Esiintymään voi tulla vaikkapa vain vartiksi, Hammar kannustaa.