Todisteeksi kelpaavat vaikkapa muutamat luvut. Kaupungin asukasluku oli tehtaan toiminnan aloittamista seuranneena vuonna 1970 runsaat 6 600 ja kaksi vuotta myöhemmin jo 8 200. Vuonna 1981 kaupunkilaisten määrä oli yli 13 700 ja runsas vuosikymmen myöhemmin 18 000. Runsaassa kahdessa vuosikymmenessä kaupungin asukasluku siis kolminkertaistui. Kaikki kasvu ei toki johtunut autotehtaasta, sillä muun muassa kuntaliitoksilla oli myös oma osuutensa, mutta merkittävä autotehtaan vaikutus oli. Myöhemmin kaupungin asukasluvussa on tapahtunut taas melkoista vähennystä, sekin on ollut isolta osalta sidoksissa autotehtaaseen.
Autotehtaan henkilöstömäärä on vaihdellut vuosikymmenten varrella valtavasti. Vuonna 1969 tehtaalla työskenteli noin 160 henkilöä, joiden keski-ikä oli 24 vuotta ja kaksi vuosikymmentä myöhemmin väkeä oli 2 500. Isot irtisanomiset 1990-luvun alussa pudottivat henkilöstön määrää noin tuhannella, mutta muutama vuosi sitten autotehtaalaisten määrä Uudessakaupungissa oli enimmillään noin 4 700. Se oli silloin Suomen suurin tehdas, jossa työskenteli kaikkiaan 75:een eri kansalaisuuteen kuuluvia. Nyt henkilöstön määrä lienee noin 1 500.
Joka tapauksessa tehtaan alkuvaiheessa Uudessakaupungissa tarvittiin isoja muutoksia: asuntoja, päiväkoteja, kouluja ja paljon muuta. Parhaimmillaan Uudessakaupungissa valmistui vuonna 1975 kaikkiaan 440 asuntoa. Tämän vuoden luku jäänee sen rinnalla varsin vaatimattomaksi.
Autotehtaan myötä kaupungin ikärakenne nuorentui merkittäväksi ja vähitellen myös kaupungin talous vahvistui.
Autotehdasta ja autotehtaalaisia on tutkittu vuosikymmenien varrella varsin paljon. Jo ensimmäisen vuosikymmenen kuluessa autotehtaaseen liittyviä tutkimuksia tehtiin kymmenkunta. Niissä selvitettiin muun muassa asunto-oloja ja asumistoiveita, oman ammatin arvostusta, ryhmätyöskentelyä ja jopa autotehtaan vaikutuksia uskonnollisiin asenteisiin.
Mielenkiintoisia tuloksia sai VeliPekka Ryttyläinen väitöskirjassaan vuonna 2000. Hän tutki muun muassa sitä, miten uudet autonrakentajat suhtautuivat ja sopeutuivat Uuteenkaupunkiin.
Yksi haittaava tekijä oli täkäläinen murre, joka aiheutti ongelmia. Toinen ongelma oli täkäläisten intohimoinen suhtautuminen mereen ja veneilyyn. ”Uusikaupunkilaiset veneilevät merellä muuten vaan ilman mitään järjellistä syytä ja puhuvatkin siitä koko ajan”, valitti yksi haastatelluista. Kolmas hankaloittava tekijä oli meidän perusuusikaupunkilaisten sisäänpäin lämpiävyys. ”Kyllä esimerkiksi hyvin kielteisesti suhtauduttiin niin sanottuihin tullista tulleisiin”, sanoi yksi tutkimukseen osallistunut.
Uuteenkaupunkiin muuttaneille aiheuttivat sopeutumisvaikeuksia muun muassa koti-ikävä, harrastusmahdollisuuksien puute ja tehdastyön rytmi. ”Useat lähtivät kesken ensimmäistä työpäivää takaisin” ja ”Lopputileissä oli varmaan puoli tuntia ennätys”, kertoivat tutkimukseen osallistuneet.
Mielenkiintoinen muutos ajatusmaailmassa tapahtui ns. toisen polven autonrakentajissa. ”Ne 1970-luvulla töihin tulleiden kakarat tulivat sitten 1980-luvun puolivälissä kanssa tänne töihin. Ja ne oli sellaisii, et ne puhuivat jo kun uusikaupunkilaiset ja sit ne kans kävivät merellä ainaku pääsivät” ja ”Tietysti tullista tulleet uusikaupunkilaiset ovat uusikaupunkilaisempia kuin paljasjalkaiset ovat koskaan olletkaan”, kertoivat haastatellut.
Tutkittavaa taitaisi löytyä yllin kyllin myös nykyisistä autonrakentajista ja Uudestakaupungista yleensä. Eiköhän kiinnostuneita tutkijoitakin olisi olemassa.
Autotehtaan eläkeläiset – aiemmalta nimeltään Osvan ikinuoret – joka on toiminut jo 40 vuotta, on aikanaan esimerkillisellä tavalla kerännyt talteen autonrakentajien perinnettä. Kokemuksia ja muisteluksia koottiin ensin nauhoittamalla ja myöhemmin ne muokattiin 400-sivuiseksi kirjaksi ”Osvan ikinuoret muistelevat”. Kirjan pieni painos on myyty loppuun jo vuosia sitten.
Yhdistyksen piirissä onkin kirjattu tärkeä tavoite jatkaa autonrakentajien perinteiden vaalimista ja tallentamista myös tehtaan aloitusvaiheen jälkeiseltä ajalta. Sille toiminnalle on syytä toivottaa kaikkea mahdollista menestystä. Kyse ei ole ainoastaan autonrakentajien perinteistä, vaan sen myötä myös Uudellekaupungille ja uusikaupunkilaisuudelle olennaisen tärkeän tiedon tallentamisesta. Uusintapainoksen ottamista ikinuorten muisteluksistakin kannattaisi varmasti harkita.
Matti Jussila
päätoimittaja,
emeritus