Toukokuu on hyvää aikaa lähteä lasten kanssa linturetkelle, sillä lintumaailmassa on käynnissä kova tohina. Linnut rakentavat pesiä, hautovat munia ja ruokkivat poikasia. 12.–18. toukokuuta järjestettävän Lasten lintuviikon teemana onkin lintujen pesintä.
Teemaviikon idea on lähteä retkelle lähiluontoon ja vakoilla lintujen käyttäytymistä kuin salapoliisileikissä. Tehtävänä on löytää pesinnän merkkejä. Pesiin ei kurkita, vaan etsittävät pesinnän merkit ovat epäsuoria ja helposti havaittavia, kuten pesämateriaalin kantaminen nokassa. Lintulajeja ei tarvitse tunnistaa. Pääasia on lintujen elämän seuraaminen.
– Luonnon tarkkailu on kiehtovaa yhteistä tekemistä kaikenikäisille. Lasten lintuviikko tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuden oppia uutta linnuista ja innostua luontoharrastuksesta, kannustaa Luontoliiton ympäristökasvatuspäällikko Teija Peura.
Lasten lintuviikkoon voivat osallistua esimerkiksi perheet, koululuokat ja päiväkotiryhmät. Tapahtuman verkkosivuilla on vanhemmille taustamateriaalia ja lapsille tulostettavat retkilomakkeet ja lintubingot.
Retkelle voi lähteä milloin tahansa viikon aikana, eikä mukaan tarvitse ilmoittautua etukäteen. Osallistujien toivotaan kuitenkin ilmoittavan havainnoistaan verkkolomakkeella. Samalla ryhmä osallistuu kiikarien ja muiden luontoaiheisten palkintojen arvontaan.
Lasten lintuviikon järjestävät yhteistyössä BirdLife Suomi, Luontoliitto ja Natur och Miljö. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 2004. Viime vuonna Lasten lintuviikkoon osallistui yli 3 900 lasta ja nuorta eri puolilla Suomea.