Kun miehuus esimerkiksi on ikääntymisen mukana mennyt, niin jäljellä on vielä vanhuus. ”Ne sint in senectute vires” eli ei ole vanhuudessa voimia, totesivat roomalaiset. Ja tämä totisesti pitää paikkansa. Eikä siinä kaikinpuolista rappeutumista tarvita. Riittää kun selkä tulee kipeäksi niin, että on vain pakko istahtaa. Vanhustyötä tekevät ymmärtävät tämän.
Niitä, jotka eivät halua ymmärtää ikääntymisen mukanaan tuomia vajavaisuuksia on toisinaan haluttu pitää ikärasisteina. Mutta eivät hekään sellaisia ole, vaan pelkäävätpä vain miten heille itselleen tulee ajan saatossa käymään. Syrjään vaan ja pois mielestä. Tämä ajatus on johtanut ikääntyvien internoimiseen.
Minä kävin joka päivä pitämässä seuraa muistisairaalle puolisolleni. Syötin ja autoin liikkumaan minkä kykenin. Päiviä kertyi yli 1400, enkä tunne, että yksikään niistä on mennyt hukkaan.
Itsensä leimalla varustaminen on tavallisempaa kuin huomataan. Aivan tavalliset suomalaiset miehet tai naiset jopa kirjoittavat nimensä perään esimerkiksi puoluetunnuksen merkiksi siitä, että katsovat esiintyvänsä viiteryhmänsä edustajina. Siitä ei ole kaukana ajatus, että voitaisiin katsoa, että he näin pyrkivät erottautumaan tavallisista ihmisistä (ordinary people). Mutta eivät he sen kummempia ole kuin toisetkaan ihmiset, jotka vain hiljaa puurtavat velvollisuudekseen käsittämissä töissä sen mukaan kuin kohtalo on niitä heidän tielleen tuonut.
Reino Alho