Kirjopimikkä käyttää ravinnokseen kääpäsienten rihmastoa. Laji talvehtii aikuisena ja ensimmäisiä talvihorroksesta heräileviä yksilöitä näkee keväästä alkukesään. Kovakuoriaista esiintyy Suomessa harvakseltaan Etelä- ja Itä-Suomessa, enimmäkseen Satakunnasta Keski-Suomen kautta Kainuuseen kulkevan linjan eteläpuolella.
Koivuilla elävä pökkelökääpä on kirjopimikän suosimia kääpälajeja. Pökkelökääpä aiheuttaa kuolleisiin ja kuoleviin puihin niin kutsuttua ruskolahoa, jossa puuaineksesta tulee haurasta ja ruskeansävyistä. Pökkelökäävälle kelpaamaton ligniini ja puuinekseen kertyvä rauta aiheuttavat lahon puun ruosteenruskean värin. Pökkelökäävän lisäksi kirjopimikkää tavataan niin ikään ruskolahoa aiheuttavalla tammipuita suosivalla rikkikäävällä.
Kolmas kovakuoriaisen suosima kääpälaji on Etelä-Suomen lehtimetsien jalopuilta lahottava suomukääpä. Toisin kuin kahdella muulla kirjopimikän isäntälajilla, suomukäävällä on kyky käyttää hyväkseen isäntäpuiden lujarakenteista ligniiniä. Kääpä erittää sitä hajottavia entsyymejä ja aiheuttaa isäntäpuuhun valkolahon, kun jäljelle jää puun selluloosarakenne. Nimensä mukaisesti valkolaho puu on väriltään valkoista. Se on myös haurasta ja hajoaa helposti kosketuksesta tikkuiseksi.
Kaikki kirjopimikän suosimat lahottajakäävät kasvattavat puuaineksen kanssa limittyvän ja sitä hajottavan rihmaston lisäksi myös näyttäviä itiöemiä puun rungoille. Muiden sienten tapaan nämä itiöemät ovat kääpien lisääntymiselimiä. Samalla ne ovat se osuus eliöstä, jota arkikielessä kutsutaan kääväksi.
Aikuiset kirjopimikät hakeutuvat käävän itiöemien äärelle. Paritelleet naaraat munivat alkukesällä ja kehittyvät toukat elävät käävällä sen rihmastoa syöden. Toukka käy läpi useamman kasvuvaiheen, kunnes koteloituu lopulta kehittyäkseen aikuiseksi kuoriaiseksi. Uusi sukupolvi kirjopimiköitä kuoriutuu loppukesällä, jolloin niitä voi jälleen nähdä luonnossa liikkeellä.
Lahottajakääpälajien itiöemät ovat useimmiten yksivuotisia, joten kirjopimikkäkin on olosuhteiden pakosta liikkuvainen laji. Todennäköistä on, että loppukesällä kuoriutuneet aikuiset lähtevät etsimään itselleen sekä pariutumiskumppania, hyvää talvehtimispaikkaa että sopivan kääpäsienen asuttamaa puuta. Siksi lajin kannalta on oleellista, että metsästä löytyy tarpeeksi tiheästi sopivien kääpälajien asuttamia ja eri lahoamisen vaiheessa olevia lehtipuita.
Puut, käävät ja kovakuoriaiset muodostavat yhdessä ravintoketjun, joka on osa monimuotoista metsäluontoamme.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala