– Aloitimme molemmat intin viime heinäkuussa, palvelusaikamme kesti 347 päivää, Saarinen kertoo.
Saarisen mukaan isänmaallisuus ja maanpuolustustahto saivat hänet lähtemään vapaaehtoiseen asepalvelukseen.
– Arvostan kaikkea, mitä edelliset sukupolvet ovat eteemme tehneet. Tämä on vähintä mitä voin itse tehdä.
Vaikka valinta ei ollut Jäspilälle vapaaehtoinen, hänkin lähti positiivisin mielin inttiin.
– Tämä on velvollisuuteni, enkä sitä kyllä kyseenalaistanutkaan, Jäspilä toteaa.
Kaksikolle asepalvelus oli pääasiassa positiivinen kokemus.
– Oma alokaskauteni oli ihan paras. Silloin oli hyvät kelit ja kaikki oli uutta, jännää ja kivaa, Saarinen toteaa.
Hänen mukaansa loppua kohden hommiin kuitenkin leipiintyi hieman.
– Silloin takaisin tuli vain huuto ”Valitut aamut ei paina, nyt hiljaa!” Saarinen naurahtaa.
Jäspilällä tilanne oli päinvastainen.
– Intissä kiinni oleminen ärsytti alkuun. Tykkään viettää ystävieni kanssa aikaa ja heitä näki vain viikonloppuisin. Kun porukkaan tutustui ja hyväksyi inttivuoden osaksi elämää, asepalveluksesta oppi kuitenkin tykkäämään.
– Olihan tuo mahtavaa aikaa ja huippuvuosi. On hienoa ajatella, mistä kaikesta intissä oikeastaan selvisikään, Saarinen lisää.
Kaksikko kertoo, että asepalveluksen aikana löytyi paljo uusia ystäviä ja tärkeitä ihmisiä, joihin yhteys pysyy myös reserviin siirtymisen jälkeen.
– Tapasin nykyisen poikaystäväni intin aikana. Seuraavaksi edessä olisi mahdollisesti yhteenmuutto Turkuun, töiden ja jatko-opintojen perässä.
Asepalveluksen aikana Saarinen toimi pioneerina ja Jäspilä jääkärinä.
– Me pioneerit olemme yleensä taisteluissa ensimmäisenä paikalla ja viimeisenä lähdössä pois, Saarinen kertoo.
Hänen mukaansa pioneerit edistävät omien joukkojen liikettä, samalla haitaten vihollisten toimintaa.
– Tehtävään kuuluu niin miinojen raivaamista kuin miinoittamista, siltojen ja teiden rakentamista, sekä niiden tuhoamista, Saarinen luettelee.
Jäspilän mukaan jääkäreille taas jää niin sanotut likaiset hommat.
– Meillä on käytännössä vain ase kädessä ja muutama sinko selässä. Tehtävämme on tuhota, samalla suojaten muiden tekemistä. Kaikkea tehtävistä ei kuitenkaan saa kertoa.
Kaksikosta kumpikin sai intissä toivomansa aselajin. He valitsivat tehtävänsä lähipiirin suositusten perusteella.
– Ennen inttiä kysyin kavereilta aselajeista. Minulla sattui olemaan useita tuttuja silloin jääkärikomppaniassa ja he suosittelivat sitä minulle, Jäspilä kertoo.
Saariselle isä oli onnistunut myymään pioneerin tehtävät.
– Isäni oli pioneeri ja hän kehui tehtävää minulle niin paljon, etteivät muut hommat kiinnostaneet.
Asepalvelus täytti odotuksia, mutta pääsi myös yllättämään.
– Ei tämä niin rankkaa ja runtuista ollutkaan, mitä ajattelin, Saarinen toteaa.
Jäspilä yhtyy mielipiteeseen.
– Ne stereotypiat, joita esimerkiksi huutelusta ja muusta ylimääräisestä öyhöttämisestä myydään, kuulostavat paljon pahemmalta, kuin mitä ne todellisuudessa ovat.
– Riippuu tietenkin myös paikasta ja koulutuksesta. Meillä kokemusta on ainoastaan Niinisalosta ja Säkylästä, Saarinen lisää.
Saarisen mukaan naisena inttiin lähteminen vaikutti kokemukseen huomattavasti.
–Meitä kotiutui nyt 115, joista ainoastaan 3 oli naisia. Palveluksen loppuun asti koin, että naisena täytyi olla aina vähän parempi kuin keskiverto, jotta sinua pidettiin yhtään minään.
Kaksikko kannustaa heinäkuussa asepalveluksen aloittavia pitämään positiivisen asenteen yllä.
– Palvelus menee nopeasti, sinusta pidetään huoli ja kaikki tärkeät asiat kyllä kerrotaan. Jos et tiedä jotakin, aina voi kysyä, Saarinen huomauttaa.
Jäspilän mukaan porukkaan kannattaa tutustua.
– Uskalla nojautua palvelustovereihin. He ovat hyvä tuki intin aikana.
Saarisen mukaan intti on sitä, mitä siitä itse teet.
– Jos heräät joka aamu ”hyi mitä kuraa, haluan kotiin” -ajatuksella se jää päällimmäiseksi tuntemukseksi. Itse pyrin ajattelemaan jokaista päivää uutena mahdollisuutena oppia uutta ja saada hienoja kokemuksia. Se sai palveluksen luistamaan mukavasti.