Myllytonttu jahtaa kummituksia – Kerttu Aaltonen järjestää lapsille suunnattuja salapoliisikierroksia

0
Nukketeatteritaiteilija Kerttu Aaltonen lähtee Myllytontun kanssa jahtaamaan kummituksia.

Nukketeatteri Piironginlaatikko houkuttelee tänä kesänä lapsia kummitusjahtiin. Jo monena vuotena Uuttakaupunkia ja keskustaa lapsille esitellyt Myllytonttu on tällä kertaa nähnyt matkalla Myllymäeltä torille kummituksia.

– Lähdemme Myllytontun ja lasten kanssa salapoliisiretkelle ja pidämme kummitustenkarkotuskurssin. Sitä varten tarvitsemme taskulampun, suurennuslasin, kiikarin, kynän, lehtiön, pillin ja hieman salapoliisirohkeutta, uusikaupunkilainen nukketeatteritaiteilija Kerttu Aaltonen kertoo.

Noin tunnin kestävä kierros lähtee kaupungin Raatihuoneen sisäpihalta eli Vaakahuoneelta. Kierroksen aikana katsellaan nähtävyyksiä ja kurkistellaan keskustan putiikkien ikkunoihin. Kummituksia saattaa löytyä yllättävistä paikoista ja niillä on lapsille erilaisia tehtäviä.

– Toiset kummituksista ulisevat hyväntahtoisesti ja jekuttavat ohikulkijoita, toiset taas tekevät kepposia ja saavat ihmiset vaikka kompastelemaan kadulla, Myllymuorina esiintyvä Aaltonen paljastaa.

Osa kummituksista pelottelee väkeä aamusta iltaan ja kehtaavatpa ne vielä öisin juhlia pitäen kovaa metakkaa ja saavat ihmisetkin huokailemaan.

– Opettelemme lasten kanssa, miten kummituksia karkotetaan takaisin niiden omiin oloihin ja koloihin. Kierrokselle osallistujat saavat mukaansa pienen yllätyksen, Aaltonen lupaa.

Jännittävä lasten seikkailuretki vie tarinasta toiseen musiikin, leikin ja salapoliisitehtävien avulla. Aaltonen pitää lasten satuilua ja tarinankerrontaa tärkeänä, siksi hän käsikirjoittaa joka vuodelle oman seikkailun.

– Kummitusjahdissa alle kouluikäisten on kuitenkin hyvä liikkua oman aikuisen seurassa, ja pienimmille kannattaa ottaa mukaan rattaat, hän vinkkaa.

Myllytonttu jahtaa kummituksia -seikkailukierrokset alkavat tiistaina 1. heinäkuuta. Niitä järjestetään heinäkuun ajan tiistaisin ja torstaisin. Seikkailukierros on maksullinen ja sinne on ennakkoilmoittautuminen. Lisätietoja kaupungin matkailutoimistosta.

Tänä kesänä Myllymuori houkuttelee pikkuväkeä piknikille Crusell-viikolla 30. heinäkuuta. Ohjelmallinen kesäpiknik järjestetään Myllymäellä, jossa kahden tuulimyllyn kiehtovat satumaailmat avautuvat tarinoineen yleisölle. Piknik-ohjelma on ilmainen, mutta kannattaa ottaa omat eväät ja viltit mukaan.