Poliisilla oli juhannusviikolla useita liikenteeseen liittyviä tehtäviä Laitilassa ja Uudessakaupungissa. Epäiltyjen rattijuopumusten lisäksi poliisi tavoitti tien päällä kortittomia kuljettajia sekä kohtasi ylinopeutta ajaneen moottoripyöräilijän.
Juhannuspäivänä poliisi tavoitti kaksi epäiltyä rattijuoppoa, toisen Laitilassa ja toisen Uudessakaupungissa. Ensimmäinen tavattiin puolenpäivän aikaan Laitilan Leinmäentiellä, missä poliisi pysäytti pakettiauton. Kuljettajana toiminut kolmekymppinen kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,1 promillea. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta.
Toinen tapaus oli kello 13.40 aikaan Uudenkaupungin Hiuntiellä, missä parikymppinen henkilöauton kuljettaja puhalsi lukemiksi 1,3 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.