Hopearuutana on Suomen luonnossa tuore tulokas. Kotimaisen ruutanan ja sinne tänne sisävesiin istutetun karpin sukulainen on todennäköisesti uinut meille omin voimin Suomenlahden poikki Baltiasta.
Alun perin itäaasialainen hopearuutana on ollut suosittu istutuslaji Venäjällä ja Euroopassa ja siirtoistutuksia tehtiin vielä 1950-luvulla. Muutamassa vuosikymmenessä hopearuutana oli lisääntynyt räjähdysmäisesti Euroopan suurissa joissa Volgassa, Dneprissä ja Tonavassa. Sittemmin laji on levittäytynyt tehokkaasti käytännössä kaikkien isompien jokien alueille Manner-Euroopassa.
Suomessa esiintyvän ruutanan hieman isokokoisempi ja rotevampi serkku hopearuutana voi saavuttaa kolmen kilon painon. Se muistuttaa ulkonäöltään hyvin paljon ruutanaa, ja molemmat kalat ovat nuorena hopeanhohtoisia. Vasta aikuistuessa ruutanoiden suomut muuttuvat kullan- ja kuparinhohtoisiksi. Hopearuutanakaan ei nimestään huolimatta aina ole yksiselitteisen hopeanvärinen, joskin yleensä se on ruutanaa selkeästi vaaleampi. Molemmista lajeista myös kehittyy hieman eri näköisiä eri elinympäristöissä.
Lajien välillä on pieniä eroja muun muassa suomujen koossa ja määrässä sekä evien muodossa ja rakenteessa. Varmimmin kalat erottaa toisistaan valitettavasti vasta perkuuvaiheessa: ruutanan vatsaonteloa verhoava kalvo on vaalea ja hopearuutanalla tumma.
Kaikkiruokainen hopearuutana selviää monenlaisissa olosuhteissa. Ruutanan tavoin se pärjää rehevissä ja hyvin vähähappisissakin vesissä. Se kilpailee elintilasta ruutanan lisäksi myös toisten kalalajien kanssa. Kun hopearuutana on kerran päässyt vesistöön, on se useimmiten niskan päällä muihin lajeihin nähden. Hopearuutana lisääntyy erittäin tehokkaasti. Se saattaa kutea kesän aikana monta kertaa ja naaras voi tuottaa useampia kymmeniä tuhansia mätimunia.
Tämän lisäksi lajilla on toinen ässä hihassaan: osalla hopearuutananaaraista on tavallisen kaksinkertaisen kromosomiston sijasta kolminkertainen kromosomisto. Nämä triploidit naaraat pystyvät koiraiden puutteessa lisääntymään gynogeneettisesti.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että naaras kutee jonkin lähilajisen särkikalakoiraan kanssa. Koiraan maiti menee kuitenkin hukkaan, sillä se ei hedelmöitä mätimunia, vaan ainoastaan käynnistää niiden kehityksen. Näin syntyvät jälkeläiset ovat naaraan omia klooneja.
Hopearuutana on osoittanut pärjäävänsä mainiosti Itämeren murtovesilahdista pieniin makean veden lampiin. Suomessa ensimmäiset yksilöt havaittiin vuonna 2005 Helsingin edustalta ja tällä hetkellä laji on levinnyt etelärannikollemme aivan itärajan tuntumasta Uudenkaupungin edustalle ulottuvalle alueelle. Joitain havaintoja on myös sisämaan lammista.
Tulevaisuuden uhkakuvana onkin hopearuutanan leviäminen mereen laskevia jokia pitkin sisämaan järviin.