Rapujen liikkeisiin vaikuttaa olennaisesti veden lämpötila. Kalatalouden keskusliiton tiedotteen mukaan tänä vuonna viileähkön alkukesän vuoksi varsinkin jokirapujen kuorenvaihto voi olla vielä kesken, naaraat voivat kantaa mätiä tai poikasia ja ravut eivät tämän vuoksi ole kunnolla vielä liikkeellä. Rapusaaliiden ennustaminen on hankalaa, koska sääolosuhteet, veden lämpötila sekä rapujen liikkuminen voi alueellisestikin vaihdella suuresti.
Kaudesta ennustetaan kuitenkin normaalia, vaikkakin rapukauden alku ei antaisikaan heti suuria saaliita. Maamme vuotuinen rapusaalis on viime vuosina ollut Luonnonvarakeskuksen mukaan noin 3,5 miljoonaa yksilöä, joista alle 10 prosenttia oli jokirapuja. Pääosan rapusaaliista saavat vapaa-ajan kalastajat, kaupallisen ravustuksen osuus ollut noin neljännes. Tuottoisimmat täplärapuvedet sijaitsevat Hämeessä, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.
Ravustukseen tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa ja 18–69-vuotiailla tulee lisäksi olla kalastonhoitomaksu maksettuna. Kalastonhoitomaksusta ovat vapautettuja myös ne, jotka ovat ehtineet täyttää 65 vuotta 31.12.2023 mennessä. Ravustukseen käytettävät merrat tulee merkitä kohoilla, jotka yltävät vähintään viisi senttimetriä veden pinnan yläpuolelle. Lisäksi merroissa tulee olla ravustajan nimi ja yhteystiedot sekä pyydysmerkki, jos vesialueen omistaja niin edellyttää. Laittomasta jokiravun pyynnistä ravustajalle voidaan määrätä maksettavaksi jokiravun suojeluarvo 50 euroa jokaista pyydettyä jokirapua kohden.
Rapurutto ja täpläravun leviäminen ovat suurin uhka erittäin uhanalaiselle jokiravulle. Jokainen ravustaja voi toimillaan ehkäistä rapuruton leviämistä desinfioimalla, kuivaamalla tai pakastamalla kaikki rapujen pyynnissä käytettävät välineet ennen niiden siirtämistä vesistön eri osien välillä tai toiseen vesistöön. Syötit tulisi pyytää samasta vesistöstä, jossa aiotaan ravustaa. Mikäli syötit ovat muualta, tulee niitä pakastaa kolme vuorokautta ennen käyttöä. Suositeltavaa olisi käyttää jokaisessa vesistössä omia rapumertoja. Jos ravulla epäillään rapuruttoa, tulisi ne lähettää maksuttomaan tutkimukseen tautien varalta Ruokavirastoon.