Rippikoulu kiinnostaa nuoria – Ugissa leireillä on enemmän osallistujia kuin ikäluokassa teinejä

0
Uudessakaupungissa rippileirit pidetään joko Haukharjan leirikeskuksessa tai partioalus Kristalla. Lisäksi tarjolla on iltarippikoulu, joka järjestetään ilman leiriä.

Uudenkaupungin seurakunnassa on tänä vuonna kahdeksan rippikouluryhmää. Näistä viisi oli rippikoululeirejä, joista osasta nuoret ovat päässeet jo ripiltä, mutta heinäkuussakin on vielä leirejä.

– Uudessakaupungissa rippikouluun osallistuu yli 100 prosenttia ikäluokasta. Tällä hetkellä 15-vuotiaiden ikäluokka on 144 henkeä, mutta seurakuntamme rippikouluissa on 152 nuorta, Uudenkaupungin seurakunnan vastaava nuorisotyönohjaaja Paula Pöntinen kertoo.

Lukujen välinen ero selittyy Pöntisen mukaan sillä, että Uudessakaupungissa rippikoulun käy muutama ulkopaikkakuntalainen, joiden kotiseurakunta on jokin muu kuin Uusikaupunki.

– Lisäksi meille tulee muutamia sellaisia nuoria rippileireille vuosittain, jotka eivät kuulu kirkkoon, mutta liittyvät riparin aikana tai heidät kastetaan kirkkoon ennen konfirmaatiota, hän lisää.

Ulkopaikkakuntalaiset saattavat päätyä Uudenkaupungin rippikouluun esimerkiksi sen takia, että he käyvät koulua kaupungissa ja haluavat samoille leireille ystäviensä kanssa.

– Toiset hakeutuvat meille myös esimerkiksi sukulaisuussuhteiden takia tai kiusaamistapausten välttämiseksi. Myös muualla rippikoulun käyvät uusikaupunkilaiset näkyvät tilastoissamme, koska he kuuluvat meidän seurakuntaamme ja tekevät rippikouluun liittyvän kotiseurakuntajaksonsa täällä, Pöntinen kuvailee.

Uudenkaupungin seurakunnan rippikoululeirejä järjestetään tänä kesänä Haukharjan leirikeskuksessa. Yleensä kaupungissa on järjestetty myös meririppikoulu, joka pidetään yhteistyössä paikallisen partion kanssa, mutta tänä vuonna partioalus Kristalla pidettävälle meririparille ei ilmoittautunut riittävästi nuoria.

– Meririppikouluun on välillä hakeutunut myös ulkopaikkakuntalaisia, mutta tänä vuonna emme saaneet tarvittavaa määrää ilmoittautuneita kasaan edes heidän avullaan. Joka tapauksessa tarjoamme meririppikoulua myös jatkossa ja toivomme, että saisimme sinnekin ryhmän täyteen.

Viime vuonna rippikoululaisia oli Uudessakaupungissa 119, ja silloinkin mukana oli yli 100 prosenttia ikäluokasta.

– Ensi ja sitä seuraavalle vuodelle ennuste on 140–150 nuorta, mutta sen jälkeen ikäluokat pienenevät.

Vuodesta toiseen suosituin on kesän ensimmäinen rippikoulu. Se järjestettiin aiemmin kesäkuun alkupuolella, mutta nyt se on siirretty juhannuksen tienoille.

– Silti kesän leirit ovat vuodesta toiseen suosituimpia. Lisäksi meillä on nuorille kaupunkirippikoulu, johon ei kuulu leirijaksoa sekä pienryhmärippikoulu erityistä tukea tarvitseville. Aikuisrippikoulu on vielä erikseen, Pöntinen listaa.

Tietyt nuoret haluavat myös pääsiäisrippikouluun, joka tarkoittaa kahta lyhyempää leirijaksoa, joista toinen on pääsiäisenä.

– Nuoret saavat laittaa leirit sijoille 1–4 ja yritämme täyttää mahdollisimman hyvin ensisijaisuustoiveen, mutta aina se ei ole mahdollista. Ilmoittautumisissa on myös kaverikoodit käytössä, jotta tärkeimmät ystävät pääsisivät samoille leireille. Huonejaot tehdään yhdessä nuorten kanssa ja pyritään järjestämään niin, että kaikilla on turvallinen ja kiva huoneryhmä, Pöntinen kertoo.

Uudenkaupungin seurakunnan rippikouluissa täytetään valtakunnallinen rippikoulukysely. Kyselyyn vastataan rippikouluryhmittäin ja seurakunnittain.

– Katsomme leirikohtaisia arviointeja ja pärjäämme valtakunnallisessa vertailussa hyvin. Nuoret antavat valtakunnallisesti rippikoululle kouluarvosanaksi 9-, ja Uusikaupunki yltää samaan.

Aiemmin Uudessakaupungissa rippikoululeiri oli Pöntisen mukaan huomattavasti pidempi, mutta sitä lyhennettiin ja se vakiintui viiden yön mittaiseksi. Vuonna 2024 leirit pidennettiin seitsemän päivän mittaiseksi.

Rippikoulututkimusten mukaan leirin pituudella on merkitystä rippikoulun onnistumiseen. Riittävän pitkä leiri vaikuttaa myönteisesti nuorten kiinnostukseen hengellistä elämää kohtaan, uskoon Jumalaan ja kokemukseen kirkon läheisyydestä.

– Leirin pidennyksen vaikutus näkyy myös Uudenkaupungin rippikoululaisten tutkimusvastauksissa, sillä kiinnostus hengellistä elämää kohtaan, usko Jumalaan ja kokemus kirkon läheisyydestä kasvoivat aikaisempiin vuosiin verrattuna, hän lisää.

Valtakunnallisesti on puhuttu siitä, että osa nuorista ei kykene olemaan poissa kotoaan rippileirin vaatimaa mittaa.

– Tämän takia pääsiäisleiri on kahdessa osassa, mutta meillä on myös mahdollista, että osallistuu leirin päiväohjelmaan, mutta käy kotona nukkumassa. Osaamme huomioida eri tarpeet ja leiri mukautuu moneen, Pöntinen toteaa.

Uudenkaupungin seurakunnan rippileireistä peritään maksua, mutta kaupunkirippikoulu on maksuton. Haukharjassa pidettävä leiri maksaa 180 euroa, mutta seurakunta tarjoaa myös mahdollisuutta anoa maksuvapautusta, jos leirimaksut syntyvät esteiksi hakea leirimuotoiselle riparille. Kaupunkirippikoulu ja pienryhmärippikoulu maksuttomia.

Rippikouluissa käydään vuodesta toiseen läpi kristinuskon kannalta keskeiset teemat. Rippikoululaisten kanssa keskustellaan Jumalasta, Jeesuksesta, Pyhästä Hengestä, sakramenteista ja Raamatusta, mutta lisäksi rippikoululaiset saavat olla mukana valitsemassa käsiteltäviä aiheita.

– Tänä vuonna yhdellä rippileirillä esimerkiksi toivottiin, että puhuisimme taivaasta ja helvetistä. Lisäksi käsittelemme leireillä luomista, luontoa, luomakuntaa ja ihmissuhteita. Aiheet ovat isoja ja monimutkaisia, mutta niitä käsitellään nuorten näkökulmasta, Pöntinen summaa.

Fakta
Rippikoulu Suomessa

Rippikoulu käydään useimmiten sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta.
Vuonna 2024 rippikoulun kävi valtakunnallisesti 48 682 nuorta.
Määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna 702 nuorella.
Noin 73 prosenttia 15-vuotiaista nuorista kävi vuonna 2024 rippikoulun.
Evankelisluterilaisen kirkon rippikouluun kutsutaan kotiin lähetettävällä kirjeellä.
Rippikouluun osallistuminen on vapaaehtoista.
Jos rippikoululaista ei ole kastettu, hänet voidaan kastaa rippikoulun aikana.
Jos nuori on kastettu, mutta ei ole kirkon jäsen, voi hän halutessaan liittyä kirkkoon.
Konfirmoiduksi voivat tulla ainoastaan kirkkoon kuuluvat.
Rippikoulun voi käydä myös aikuisena.
Uskonnollisesti sitoutumattomille Prometheus- eli protuleireille osallistui viime kesänä 1 160 nuorta.
Lähde: Tilastokeskus, evl.fi