Sitten toinen ihmetys, ihan muulta aihealueelta. Kun oli aika vaihtaa vaatetusta kesäisemmäksi, kuulin miesväen vanhanaikaisten lyhytlahkeisten olevan kaupoissa harvinaisuuksia. Sellaiset minulle kuitenkin löydettiin. Niistä löytyivät kaikki asiaan kuuluvat ominaisuudet. Melkoisen yllätyksen koin, kun löytyi vielä nappikin ja sille reikä. En ainakaan vielä ole opetellut outoa ominaisuutta hyödyntämään.
Siirrynpä sitten alkukevennyksestä perimmäisten aihealueiden äärelle. Lehdestä luin, että kaupungin tori joutaisi jäämään vanhanaikaisena ja hyödyttömänä utuiseen unholaan. Melkein loukkaannuin. Sitten ymmärsin, ettei moinen mielipide voi torin statusta horjuttaa. Suomalaistenkin kuninkaana ollut Kustaa II Aadolf perusti tälle seudulle kaupungin vuonna 1617. Hän piti tärkeänä, että alueen talonpoikien kaupankäynti olisi laillista. Olen vakuuttunut, että edelleen torilla entiseen tapaan kaikki näin toimii ja tapahtuu. Esimerkiksi komea lippurivistö torin laidalla tulee vastakin juhlistamaan huhtikuun 19. päivää.
Jätän Koulukadun risteyksen nyt tarkemmin käsittelemättä. Meno sillä on entisenmoinen: Pyöräilijä kiitää kohti Rantakatua kumpikin käsi kännykässä kiinni, kävelijä harppoo suojatiellä, ettei jäisi minkään alle. Parkkialueen autot ovat tyytyväisinä, kun niiden ei tarvitse välittää näkymättömistä ruutuviivoista. Surkeakuntoisessa taulussa on kymmenisen vuotta kyllä kehotettu niin tekemään!
Mukavamman risteyksen löysin Rauhankadun kohdalta. Liikkuminen sillä on rauhallisempaa. Linjabussin lähteminen ja tuleminen tuovat tervetullutta vaihtelua katukuvaan. Kahvipöydän ääressä istuessani voin nähdä entistä ehommaksi saatetun kirjastotalon koristeelliset ikkunarivistöt. Kaupungin arvokas komistus palvelee nyt muunlaista kulttuurin aluetta kuin esimerkiksi 50-luvulla, jolloin pörröpäisenä poikasena sain itselleni sen tiloissa tiedon ja taidon alkeita. Tuossa ovat opettajien huoneen ikkunat. Itse huoneessa en kertaakaan käynyt, koska ei tarvinnut. Nuo ovat Viitakarin luokan ikkunat ja noitten takana koetin oppia vierasta kieltä. Entistä koulua katsoessani muistelen hyvin mielin silloisia opettajia. Rehtori Juvalan kanssa olin ensikertaa puheväleissä, kun hain häneltä jatkopyrkimyksissä tarvittavaa lausuntoa. Kesäkuu oli jo kulumassa ja poikaparka sai lievää moitetta myöhäisestä toiminnasta. ”Kun en ole sinua arestissakaan istuttanut”.
Kahvipaikassa ehdin toki katsella ulkopuolisia henkilökohteitakin. Koska tuttuja ei nykyään juuri ole havaittavissa, olin hyvilläni nähdessäni tutunomaisen mieshenkilön tulevan sisään. Pois lähtiessä menin tervehtimään ja kyselemään kuulumisia ja selvisi, ettei hän ollenkaan ollut olettamani, tunnettu kuitenkin. Kun pyysin sanomaan terveisiä, pöydässä istunut toinen mies puuttui puheeseen: ”Mut eiköst hän olk kuallu, jo mont vuat takaperi?”
Kaikki noin 50 tarinointiani ovat tallessa. Aloin niitä tutkia ja lukea niin kiinnostuneena, että uuden jutun aloitus viivästyi. Onko tuokin minun kertomaani? Kuinka noin olen osannut sanani sovitella?
Torituristi