– Tul toril -tapahtumia on yhdeksän eli heinäkuun alusta elokuun loppuun asti. Vastuulleni kuuluvat myös Toimintatorstait, jotka alkavat muumiteemalla tällä viikolla. Toimintatorstaita järjestetään heinä–elokuun aikana kahdeksan, Uudenkaupungin tämän kesän torikoordinaattori Aino Grönros kertoo.
Kaupunki haluaa kesän tavallista runsaammalla tapahtumatarjonnalla korostaa sitä, kuinka hieno keskusta Uudessakaupungissa on.
– Olemme myös saaneet palautetta siitä, kuinka joinakin vuosina toritapahtumia on ollut liian vähän. Tästä syystä päätimme tuoda Toimintatorstait takaisin ja lisätä Tul toril -tapahtumien määrää. Pidämme keskustaa elävänä, Uudenkaupungin kaupungin elinkeinopalveluiden markkinointi- ja tapahtumakoordinaattori Teija Isotupa sanoo.
Grönros ja Isotupa ovat ideoineet Toimintatorstaiden sisältöjä yhdessä kaupungin palveluyrittäjien kanssa. Keskustan kivijalkayrittäjien kanssa on myös sovittu, että yritykset pitävät torstaisin puotiensa ovet auki kello 18 asti. Toimintatorstait järjestetään uudistetun Alisenkadun osuudella.
– Toimintatorstaissa on mukana aiemmin hyväksi todettuja teemoja sekä muutamia uusia. Tämän viikon muumiteema on uusi, samoin myöhemmin tuleva possua ja poppia -teemainen tapahtuma, Grönros lisää.
Heinä–elokuun Toimintatorstaiden teemoja ovat lisäksi tenavapäivä, kulttuuripolku, illallinen taivaan alla, käsityörinki ja back to school.
– Elokuun 21. päivä Toimintatorstaina katetaan torikahvit 2 000 ensimmäiselle kävijälle. Haluamme juhlistaa kaupunkilaisten kanssa Wintterin ja kaupungin keskustan saamia palkintoja, Isotupa vinkkaa.
Tul toril -tapahtumien teemoja ovat kesän aikana lomatori, kierrätystori, lastentori, Crusell-tori, senioritori, kansainvälinen tori, senioritori, voimatori ja venetsialaistori.
– Uudenkaupungin elokuu on tänä vuonna poikkeuksellisen vilkas myös muiden kuin kaupungin järjestämien tapahtumien osalta, joten halusimme tarjota paljon nähtävää ja koettavaa myös välipäiville, Isotupa sanoo.
Isotuvan mukaan Tul toril -tapahtuma on jo yli vuosikymmenen aikana saavuttanut vankan aseman kaupungin lauantaipäivien elävöittäjänä.
– Toritapahtumat ovat nousseet suureen suosioon ja haluamme pitää niistä kiinni. Väkeä käy paljon ja ihmiset haluavat tulla tapaamaan tuttuja, Isotupa lisää.
Grönros kirjoitti viime vuonna ylioppilaaksi Uudenkaupungin lukiosta ja hän piti sen jälkeen välivuoden Tampereella. Hän on siis kaupungin kasvatteja ja muistaa käyneensä lauantain toritapahtumissa jo lapsena isovanhempiensa kanssa.
– Lauantain tapahtumat suunnataan teemoista riippumatta kaiken ikäisille kävijöille ja joka kerta on ohjelmaa myös torin lavalla. Tapahtumia on ollut hauska ideoida ja olen nauttinut niiden järjestelyistä, Grönros summaa.