Tuoreita herkkuja ja iltamusiikkia – Kaffila Kustavissa houkuttelee pysähtymään pienen rengastien varrelle

0
Jari ja Trina Salokankaan yhteinen unelma omasta kahvilasta toteutui viimein Kustavissa. Nyt Trina huolehtii leipomisesta ja Jari palvelee tiskillä.

Kustavin keskustassa tuoksuu vastapaistettu munkki ja uunituore kanelipulla. Yrittäjäpariskunta Jari ja Trina Salokangas pyörittävät toista kesää Kaffila Kustavissa -nimistä kesäkahvilaa.

– Trina hoitaa keittiön ja leipomiset, minä vastaan salista ja kassapalvelusta. Vaimoni on ilmiömäinen leipuri ja hän on perinyt taidon äidiltään, joten kaiketi se on sukuvika, Jari Salokangas kertoo.

Salokankaat toteuttivat unelmansa, kun he päätyivät perustamaan kahvilan Kustaviin. Trina oli nähnyt internetissä ilmoituksen myynnissä olevasta kahvilasta ja helsinkiläispariskunta pakkasi autonsa ja hurautti katsomaan.

– Päätimme seikkailla kohti uutta. Olen viettänyt lapsuuteni kesät Mussalon leirintäalueella, joten alue on tuttu. Kustavissa on vähän jotakin sellaista kuin Lapissa. Mies voi lähteä Kustavista, mutta Kustavi ei lähde miehestä. Olemme Trinan kanssa todenneet, että kiireen raja kulkee Kaitaisten sillan kohdalla, Jari kuvailee.

Trina jatkaa toteamalla, että puutkin ovat Kustavissa erilaisia kuin muualla saaristossa. Saaristomännyt näyttävät samanlaisilta käppyröiltä kuin Lapissa. Pariskunta on viihtynyt myös Pohjois-Suomessa.

– Kustavilainen elämäntapa on kiireetön, täällä tahti on täysin erilainen kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, Trina lisää.

Työt juristina ja erikoissairaanhoitajana saivat jäädä Helsingissä, kun he löysivät Kustavista myös tontin talolleen. Talo ei ole vielä valmis, mutta heistä tuli pysyvästi kesäkustavilaisia.

– Kahvilamme on tunnettu siitä, että Trina tekee tuotteet alusta asti itse. Emme sulata, lämmitä tai käytä puolivalmisteita, vaan marengista ja munkkitaikinasta lähtien kaikki syntyy omassa keittiössä. Eniten myymme munkkeja ja juustokakkuja, Jari kuvailee.

Kahvilan vitriinissä on välillä esillä jopa 13 makeaa sorttia ja aina useampaa suolaista. Tuotteet ovat laktoosittomia tai vähälaktoosisia ja tarjolla on myös gluteenittomalle sopivia herkkuja.

– Tälläkin hetkellä löytyy myös pikkusuolaista, koska esillä on suolaisia croissantteja, lohikääretorttua, täytettyjä bageleita, sämpylöitä ja kinkkupiirakkaa. Monet kysyvät erityisesti savulohitäytteisiä tuotteita, Jari kuvailee.

Tuoreiden munkkien ja pullien lisäksi kävijöitä houkuttelevat mansikoilla täytetyt croissantit, unelmatorttu, suklaajuustokakku ja marenkileivokset. Trina tuo hyllyyn parhaillaan vihreää keksipohjaista kakkua. Kakussa on käytetty tämän hetken hittituotetta Dubai-suklaata.

– En leivo resepteistä, vaan sovellan ja maistelen. Jos minulta pyydetään ohjetta johonkin, niin en osaa sitä antaa. Oma suosikkini on suolakinuskipiirakka, koska se ei ole liian makea tai juustokakkumainen, hän sanoo ja kiiruhtaa takaisin keittiöön valvomaan lohikeiton valmistumista.

Kesän ajan Kaffilasta saa siis päivittäisen keittolounaankin. Kaffilassa järjestetään iltatilaisuuksia Kilpiklubin nimellä. Maitokahvin värinen rakennus tunnetaan paikkakunnalla Volterin talona, vaikka kytköstä ei kustavilaiseen kirjailijaan Volter Kilpeen tiettävästi olekaan.

– Järjestämme musiikki-iltoja ja meillä on esiintynyt esimerkiksi tangokuninkaallisia. Annamme lava-aikaa myös uusille artisteille, järjestämme teemailtoja ja karaokea. Meillä on anniskelupaikkoja 125 henkilölle, Jari kuvailee.

Alkukesän viileät kelit ovat tarkoittaneet kesäkahvilan yrittäjille sitä, että väkeä on saariston pienen rengastien varrella ollut poikkeuksellisen vähän.

– Kyselimme myös muilta alueen matkailu- ja ravintolayrittäjiltä ja he olivat samaa mieltä. Odotamme kuitenkin ruuhkaa nyt, kun kelit lämpenevät, Jari lisää.

Kaffila Kustavissa löytyy osoitteessa Kärtyntie 2, Kustavi. Kahvila on auki ainakin elokuun loppuun asti ti–la klo 10–20, sunnuntaisin klo 10–14. Live-musiikkitapahtumien aikana Kaffila on auki pidempään.