Uudessakaupungissa miesten kausi on jo vuosia alkanut elokuisella turnauksella.
– Tästä se lähtee taas, jo 15. kerran, kertoo Nystarsin puheenjohtaja Sami Virtanen .
Muutaman kerran Painopiste Pränt -cup on jäänyt pitämättä, mutta muuten se on vakiinnuttanut paikkansa salibandykauden avauksena. Joukkueiden houkutteleminen mukaan ei ole tuottanut vaikeuksia.
– Länsirannikon alueelta on lähinnä ja lisäksi yksi joukkue Nokia–Kangasala-alueelta, Virtanen kertoo.
Nystarsin miesten joukkue pelaa lokakuussa alkavalla kaudella 3. divisioonassa ja kakkosjoukkue 4. divisioonassa. Lisäksi mukana on muun muassa 2. divisioonaan noussut Laitilan Jyske ja Mynämäen SBS Wirmon 19-vuotiaiden SM-sarjassa pelaava joukkue.
– Kirjava kattaus joukkueita, jotka eivät kauden aikana juurikaan kohtaa, jos ollenkaan, Virtanen kuvailee.
Nystarsin kakkosjoukkueen ei pitänyt alun perin osallistua turnaukseen, mutta yhden peruuntumisen vuoksi se oli helppo ottaa mukaan.
Turnauksessa kahdeksan joukkuetta pelaavat kahdessa lohkossa yksinkertaisen sarjan. Turnaus alkaa jo kello 9.20 ja huipentuu kello 19.20 alkavaan finaaliin.
Kaikille joukkueille tulee vähintään kolme ottelua.
– Peliaikaa on muutettu pelaajien toiveesta. Nyt pelataan 2 x 15 minuuttia, kun ennen oli yksi 25 minuutin erä, Virtanen kertoo.
Muutoksen myötä myös jatkopelit muuttuvat. Nyt vain lohkojen kaksi parasta jatkavat välieriin, kun ennen pelattiin hieman monimutkaisemmalla kaavalla.
Turnauksen voittajajoukkueelle on luvassa rahapalkinto.
Turnausta voisi kuvailla salibandyn Pitsiturnaukseksi, sillä esimerkiksi Nystarsin kakkosjoukkue on vasta tällä viikolla aloittanut harjoittelun kesätauon jälkeen. Jääkiekossa Rauman Pitsiturnaus pelattiin elokuun alussa, kun joukkueet olivat vasta kokoontuneet yhteen.
Nystarsin miesten edustusjoukkue on sen sijaan treenannut lähes läpi kesän. Pohitullissa joukkue harjoittelee nyt kolmatta viikkoa.
– 7–10 pelaajaa aloitti kesäkuussa ulkona harjoittelun ja nyt ollaan kolmatta viikkoa salissa, kertoo ykkösjoukkueen valmentaja Petri Helminen .
Kokoonpano on viime vuoden kaltainen.
– Aika sama joukkue, mitä viime vuonna, mutta muutama junnu saatiin mukaan, Helminen kuvailee.
Pränt-cupissa Nystarsin miehillä ei ole varsinaista tulostavoitetta, sillä tärkeintä on valmistautua kauteen.
– Koko joukkueelle pyritään saamaan tasaisesti peliaikaa, mutta tietysti kaikkia pelejä lähdetään voittamaan, Helminen sanoo.
Kesäharjoituksissa on painotettu fysiikkaa ja liikkuvuutta. Helmisen mukaan vielä ei kiinnitetä niin paljon huomiota taktisiin asioihin, vaan tarkoitus on valmistaa joukkuetta pitkään kauteen pitämällä kovaa vauhtia harjoituksissa.
Korihaita Korisliigassakin valmentanut Helminen haluaa tuoda joukkueeseen oikeanlaista asennetta.
– Se on yksi syy, miksi lähdin vielä vanhoilla päivillä valmentamaan joukkuetta, että harjoittelun kautta saadaan junnuja kehitettyä. On tärkeää, että junioreille on on omassa seurassa paikka, missä pelata, ettei tarvitse lähteä muualle.
Seurassa tavoitellaan tilannetta, jossa sekä miesten että naisten joukkueet pelaavat mahdollisimman korkealla tasolla. Nyt miehet pelaavat 3. divisioonassa eli viidenneksi korkeimmalla tasolla.
– Pitkällä tähtäimellä seurassa kaavaillaan, että 3–5 vuodessa päästään 1–2 sarjapykälää ylemmäs ja Suomi-sarjaan. Junioreissa on jo hyvä tilanne ja varsinkin tyttöjen puolella. Koetetaan nostaa pojat samalle tasolle, Helminen toivoo.
Naiset pelaavat jo Suomi-sarjassa ja T16-joukkue voitti keväällä Suomen mestaruuden.
Poikien puolella Nystars yritti saada kasaan P17-joukkueen, mutta se on jäämässä haaveeksi.
– Yritettiin viimeiseen asti, mutta ei lähdetä hulluttelemaan kahdeksan pelaajan joukkueella, Sami Virtanen sanoo.
Niinpä P15 on ylin ikäluokka ja sitä vanhemmat joutuvat hakemaan peliaikaa miesten joukkueista tai muualta. Miesten joukkueissa pelaajia on tällä hetkellä mukavasti kahteen joukkueeseen.
Wintterin valmistuttua Pohitulli on salibandyn koti, mutta uudesta monitoimijatalosta on paljon hyötyä myös salibandylle.
– Turnauksen ruokailu hoituu Wintterissä ja kaikille joukkueille on omat pukukopit, nyt kun Wintteri on käytössä. Se on sitä synergiaa, Virtanen iloitsee.
Nystarsissa haaveillaan myös vastaavanlaisesta junioriturnauksesta, jonka järjestäminen olisi helpompaa kahden hallin ansiosta.
Pränt-cupia voi seurata lauantaina paikan päällä Pohitullissa, mutta myös striimattuna.