Vanhuus tulee hitaasti kuin ilmastonmuutos, sitä ei voi laskea ryppyjen määrästä. Jonain päivänä huomaa tuolien olevan liian matalia ja rappusten korkeita. Eikä lattialta pääse helposti ylös.
Ihmiset kuljettavat sukupolvesta toiseen samaa mielikuvaa vanhuudesta, se harmaahapsinen mummeli keinutuolissa. Mutta nykypäivän vanhat ovat ainutlaatuisia. Koskaan ennen ei ole ollut näin paljon eläkeläisiä, jotka saavat yhä elää täyttä elämää. Oma kunto määrää miten elämä on kohdellut ja miten on itse itseään kohdellut.
Nykyvanha on itsenäinen ja monitaitoinen. Tarvittaessa hän saa uudet hampaat, uudet polvet, uudet lonkat, tyylikkään rollaattorin. Isoäitini ei saanut. Hänellä ei vanhana ollut edes omaa kotia vaan hän eli lastensa luona.
Huomaan, ettei meitä kohdella kuin muita täysikäisiä. Olen kuluttaja, mutta minulle ei mainosteta muuta kuin pillereitä. Gallup ei kysele mielipiteitäni, vaikka minäkin haluisin kertoa mistä margariinista pidän. Yli 75-vuotiaat eivät saa lainaa, vakuutuksia ja matkoja rajoitetaan. Olen kiitollinen, että saamme vielä äänestää.
Palvelut ovat siirtyneet nettiin. Jokaisella pitää olla oma digiosoite, mutta entä jos ei omista tietokonetta? Tietokoneen ja älypuhelimen pitäisi olla verovähennettäviä ja yli 75-vuotiaille ilmaisia.
Digiaika vaatii uutta lukutaitoa. Emme me tyhmiä ole, mutta silmät ja sorminäppäryys eivät toimi monilla nuoremmillakaan. Armollisempia palveluja meille, please.
Vanhuudesta puhutaan romanttisesti tai brutaalisti. Kirjailija Astrid Lindgren kuvasi vanhuutta ”paskamaiseksi”, ja ihmiset suuttuivat siteeratessani häntä.
Vanhuus on taistelua ikää vastaan. Siltä varalta, että elämme satavuotiaiksi, on pidettävä huolta liikuntakyvystä ja järjen valosta. Jos muistelee liikaa, putoaa menneisyyden kuoppaan, sinne jossa ”kaikki oli paremmin”.
Uusi ikäni opettaa, että pitää rääkätä itseään. Kävelyä, jumppaa. Vääntelyä, ähinää. Keittiön tiskipöytä on balettitankoni. Rakastan yläkaappeja, joudun venymään ja alakaapit tuovat notkeutta.
Puhukaamme itsestämme kauniisti. Miksi kutsua itseään ryppyiseksi akaksi, vanhaksi ukoksi? Silloin noituu itseään huonommaksi kuin onkaan. Paras unohtaa koko ikä, niin heti reipastuu
Aivot rakastavat uutta. Uusia ihmisiä, uusia paikkoja, harrastuksia, tapoja. Istu eri tuolissa, kokeile uutta ruokaa, etsi uusi kävelyreitti, etsi yllesi muutakin kuin mustaa, juttele vieraalle, lue ärsyttävä kolumni, värjää tukkasi vihreäksi, kävele välillä takaperin. Tehokasta ovat uudet kielet ja taidot.
100-vuotiaista on todettu, etteivät he eivät ole katkeria eivätkä ylipainoisia. Positiivinen elämänasenne kantaa pitkälle.
Tässä iässä pitää olla utelias ja onnellinen.
”Älä ajattele, että elämä on lyhyt. Ajattele miten erikoinen kokemus” – Eeva Kilpi
Pirkko Arstila
freelancer