Hallituksen säästöt ja leikkaukset

0

On ollut nyt esillä hallituksen budjettiriihi ja säästöjä pitää löytyä. Selvää on, että velaksi ei voi ikuisesti mennä. On ollut puhe eläkeleikkauksia myöten ja lyöty ilmeisesti lukkoon. Se on ihan selvää, että maahanmuutostakin ja kehitysavusta leikataan. Mutta omana mielipiteenä, jos olisin päättävässä asemassa, niin laittaisin leikkauslistan tärkeysjärjestykseen.

Eli näin: numero ykkönen leikkauslistalla olisi ehdottomasti näiden sosiaaliseen mediaan sisältöä tuottavat nuoret. Tämmöisenä aikana, jolloin rahaa ja verotuloa tarvitaan, niin kaikenlaiset onlyfansiin ja somealustoille sisältöä julkaisevien yhtiökikkailu ja veronkierto saatava tukittua. Ei voi olla hyväksyttävää, että lähes maitonaamaiset nuoret, joilla ei ole mitään kokemusta oikeasta työnteosta tienaavat miljoonia käytännössä puhtaana käteen.

Heille kaikille voisi veroa lätkäistä vaikka 95 prosenttia niin mukavasti elelevät silti sillä viidelläkin prosentilla. Ne kun saataisiin kynittyä lähes kuiviin, niin sieltä tulisi valtion kassaan lähes  kehitysapuun meneviä summia.

Sitten numero kaksi. Kaikenlaisten suursijoittajien hellä verokohtelu seis. Siihen kuuluu pörssihait ja asuntoja omaavat rikkaat, joilla on sijoitusasuntoja ympäri Suomen ja ulkomaillakin omistavat. Listaamattomien yritysten hellä verokohtelu myös lopetettava.

Sitten kolmantena leikkauslistalla on kehitysapu, joka voitaisiin lopettaa kokonaan kun Suomi on velkaantunut. Maahanmuuttajia vain sellaisia, joilla on työpaikka tiedossa ja palkka sellainen, että ei sosiaalitukia tarvitse myöntää eikä jäädä verovaroin tänne elätettäviksi. Suomalaisetkin vähävaraiset tarvitsevat ne rahat  elämiseen.

Tuo ulkomaisten rikollisten kotiuttamisraha tasan nolla euroa. Miksi niille Suomen verovaroista rahaa pitää antaa. Muillekin palautetuille ei muuta kuin lentoliput kotimaahan ja sen jälkeen Suomi voisi pestä kätensä ja palautusmaan oma asia mitä tekevät perillä.

Sitten eläkkeet. Ei ole reilua, että työssäkäyvien työnteko tehdään kannattamattomaksi jatkuvilla työeläkemaksujen korotuksilla. Leikkaus voitaisiin aloittaa lopettamalla ylisuuret eläkkeet. Ylimmillään kolme tonnia netto pitäisi riittää paremman eläkkeen saajille.

Sitten pienten eläkkeiden verovapaus voitaisiin poistaa eli vaikka 15 prosenttia veroa niistä. Ja keskituloisistakin eläkkeistä 2000–3700 voitaisiin jonkinlainen raippavero lisänä laittaa, vaikka verotus nytkin voi olla niistä kova. Ilmeisesti eläkekattoa kun ei saada, niin isompien eläkkeiden veroprosenttia voitaisiin nostaa vaikka 75 prosenttiin, niin sittenkään ei ne ole köyhyysloukussa.

Lopuksi pitää toivoa, että vasemmisto pysyy oppositiossa, he ei muuta kuin jakaisivat suomalaisten rahat muihin maihin.

Rauno Lehtimäki