Kalannintien, eli kantatie 43:n, ja Kurjenpolun risteykseen on viime viikolla aloitettu liikennevalojen rakentamistyöt. Tällä hetkellä risteysalueella on tehty maankaivaustöitä ja nopeusrajoitusta on laskettu.
Kaupunkilaiset ovat etenkin sosiaalisessa mediassa ihmetelleet, miksi liikennevalojen sijasta risteyksestä ei tehdä kiertoliittymää. Yksinkertaisesti syy tähän löytyy Väyläviraston ohjeista. Niiden mukaan kiertoliittymä ei sovellu kohteisiin, jossa päätien raskaan liikenteen määrä ylittää 300 ajoneuvoa vuorokaudessa.
– Kurjenpolun kohdalla määrä on noin 470 raskasta ajoneuvoa vuorokaudessa, eli selvästi yli rajan. Tämän takia kiertoliittymää ei hyväksyttäisi vaihtoehdoksi, kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén toteaa.
Kantatie 43 on Ely-keskuksen tie ja se kuuluu päätieverkkoon. Tie on satamaan johtava tie ja sillä on raskaan liikenteen lisäksi erityiskuljetuksia.
Kurjenpolun kohdalla kiertoliittymästä tulisi laaja, jotta raskaan liikenteen sujuva kulku voitaisiin turvata. Lisäksi alueella on kevyen liikenteen alikulku, mikä tekisi rakentamisesta entistä vaativampaa ja kalliimpaa.
– Ely ei siinä tapauksessa olisi osallistunut kustannuksiin eli se olisi jäänyt kokonaan kaupungin maksettavaksi, Arvela-Hellén sanoo.
Elyn asiantuntijat ovat kaupungin tiedotteen mukaan arvioineet vuonna 2015 kiertoliittymän maksaneen ilman alikulkua noin 300 000–500 000 euroa ja alikulun sekä jalankulkutien kanssa arviolta miljoona euroa. Eikä kustannusten arvioida laskeneen viime vuosien aikana.
Nyt risteyksen liikennevalojen kustannus on noin 120 000 euroa, joka rahoitetaan kaupungin ja Finntrafficin yhteishankkeena.
– Silloin, kun Betorantien risteykseen rakennettiin valot, Elyn kanta oli jo silloin se, että kun Hiuntien ja Vakka-Suomenkadun risteyksessä oli jo valot, ei voida lähteä poikkeamaan järjestelyistä, hän huomauttaa.
Päätös liikennevalojen rakentamisesta Kurjenpolun risteykseen tehtiin, koska liikenneturvallisuuden ja sujuvuuden näkökulmasta risteys on ollut haasteellinen. Erityisesti autotehtaan kiireisimpien vuoronvaihtojen aikana risteys ruuhkautuu.
– Toki nyt autotehtaan liikenne on hiljaisempaa, mutta tietty nämä ovat tulevaisuuden investointeja, Arvela-Hellén muistuttaa.
Valot rakennetaan nykyisten kaistajärjestelyjen puitteissa. Tarkoittaen siis, että risteystä ei laajenneta eikä uusia kaistoja rakenneta. Kantatiellä on vasemmalle kääntyville oma kaista niin kaupungista kuin Laitilan suunnasta.
Samaan urakkaan kuuluu Betorantien ja Louhijantien liikennevaloliittymän saneeraus. Arvela-Hellénin mukaan liikennevalot uusitaan, koska risteyksen valot ovat jo vanhentunutta tekniikkaa.
Myöhemmin on luvassa pienempiä korjauksia Vakka-Suomenkadun ja Hiuntien risteysten valoihin. Työt eivät vaadi tien aukikaivuuta.
– Näissä risteyksissä uusitaan valojen ohjainlaitteistoa, Arvela-Hellén kertoo.