Koronarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syyskuussa ja ne etenevät syksyn aikana THL:n määrittelemien kohderyhmien mukaisesti. Riskiryhmien influenssarokotukset puolestaan alkavat loka–marraskuussa.
Ensimmäistä kertaa Varhan alueella asuvilla on käytössä yhtenäinen mahdollisuus rokotusten sähköiseen ajanvaraukseen Varha-sovelluksessa. Influenssa- ja koronarokotusten sähköinen ajanvaraus avautuu koko alueella asuville Varha-sovelluksessa maanantaina 15. syyskuuta kello 9. Puhelinajanvaraus avautuu samaan aikaan. Rokotusajat ovat varattavissa puhelimitse omalta terveysasemalta.
Varha-sovelluksen voi ladata Google Play -sovelluskaupasta tai Apple Storesta. Varha-sovellus on käytettävissä myös tietokoneen selaimella. Lisäksi joitakin rokotustapahtumia voidaan järjestää kuntakohtaisesti ilman ajanvarausta.
Varsinais-Suomessa koronarokotukset järjestetään THL:n antamien rokotussuosituksien mukaisesti. Syksyn tehosterokotuksissa on muutoksia viime syksyyn verrattuna. Tänä syksynä koronarokotuksen tehosteannosta suositellaan hoivakodeissa tai säännöllisessä järjestetyssä kotihoidossa oleville iäkkäille sekä omaishoidettaville iäkkäille henkilöille, kaikille 75 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille sekä kaikenikäisille voimakkaasti immuunipuutteisille.
Lisäksi Varha tarjoaa koronarokotetta yli 18-vuotiaille, joilla on kaksi tai useampi vakavan koronataudin riskiä lisäävä sairaus. Koronarokotukset ovat käynnistyneet ikääntyneiden asumispalveluyksiköissä ja kotihoidossa. Vakavasti immuunipuutteisten yli 12-vuotiaiden koronarokotukset ovat alkaneet ja ajanvaraus tapahtuu puhelimitse oman terveysaseman kautta. Nuorempien, vakavasti immuunipuutteisten lasten koronarokotuksien aikataulu tarkentuu myöhemmin.
Muiden ryhmien koronarokotukset annetaan lokakuusta lähtien samaan aikaan influenssarokotusten kanssa. Näihin ryhmiin kuuluvat kaikki 75 vuotta täyttäneet, omaishoidettavat iäkkäät henkilöt sekä alle 75-vuotiaat aikuiset, joilla on kaksi tai useampi vakavan koronataudin riskiä lisäävä sairaus.
Jos et kuulu riskiryhmään ja haluat kustantaa kausi-influenssarokotteen itse, pyydä resepti työterveyshuollostasi tai omalta terveysasemaltasi. Jotkut työnantajat tarjoavat influenssarokotuksen myös riskiryhmään kuulumattomille. Tarkista oman työpaikkasi käytäntö työnantajaltasi.