Vaikka loppulukemat ovat rajut, oli UPK:llakin hetkensä.
– Olimme alusta asti hereillä ja saimme pienen otteen pelistä. Menimme johtoon ja oli hyvä tilaisuus tehdä toinenkin maali. Hyvän alun jälkeen suunta muuttui, syötöt epäonnistuivat ja karkailivat. Lisäksi tuli muutamia pieniä merkkausvirheitä, mistä PPJ rankaisi armotta, valmentaja Pete Leino kertoo.
Hän sanoo, että vastustaja teki muutenkin erittäin hyvällä prosentilla paikoistaan maalit.
– Muuten peli oli kyllä tasainen, Leino kuvailee.
Viola Leino aloitti ottelussa maalinteon 10. minuutilla, mutta PPJ:n Isabel Räihä iski kahdesti lyhyen ajan sisään. Heikon vaiheen kruunasi UPK:n oma maali. Toisella jaksolla kotijoukkue kaunisteli vielä lukemat 5–1:een.
UPK on hyvän alun jälkeen ajautunut kolmen ottelun voitottomaan putkeen. Sillä on viidestä ottelusta seitsemän pistettä ja sarjasijoitus on kymmenen joukkueen Liigassa kuudes.
Seuraavaksi vastassa on Tampereen Ilveksen ykkösjoukkue sunnuntaina Pietolassa. Ilves on sarjassa kolmantena edellään Grankulla IFK ja Espoon Palloseura.