Uudenkaupungin Sanomien tekstiviestipalstalla jatketaan keskustelua Kurjenpolun risteyksestä.
Emokuntien heikko talous koituu liitoskunnissa palvelujen heikkenemiseen. Pankit lähtee. Koulut lähtee. Liikuntapaikkojen kunnossapito heikkenee. Tiestön kunto heikkenee.
Hyvää: paistopiste -50 pinnaa 20.00 jälkeen. Huonoa: hyllyssä jäljellä vain murut. Eli – 0, kukaan ei hyödy.
On olemassa erikokoisia kiertoliittymiä. Kurjenpolun liittymään sopii kiertoliittymä, joka voidaan rakentaa ympärillä olevien rakennelmien ehdoin – ilman miljoonien eurojen kustannuksilla. Onko asiaan perehdytty ja mennäänkö nyt siitä, mistä aita on matalin?
Jos puhutaan asioitten oikeilla nimillä, niin se ei ole rasistista puhetta. Nykyään rasismi on kärsinyt inflaation syystä, että aina poikkipuoleinen sanominen käännetään rasismiksi.
Mitä oudompi, persoonallisempi ja friikimpi sisustus, sen parempi?
Onneksi uimahallin kahviossa on kaksi myyjää, jotka sanoo kiitos tai hei.
Rauno Lehtimäki onnistui alittamaan mielipidekirjoituksellaan jälleen riman. Samaa perussuomalaista paatosta, ilman mitään todellisuuspohjaa.
Työeläke on työssäoloaikana maksettu palkan jatke. Sen leikkaaminen vastaa työssäkäyvän palkan leikkaamista.
Työtön yli 50v. On tosiaan ajettu vuodessa köyhyyteen ja seuraava vaihe on asunnoton. Silti nämä kehtaavat hokea tätä suomalaiset ensin ja kiitos ps. Kiitos mistä? Leipäjonoon pääsystä.
Ps ei käyttänyt puheenvuoroa talousnäkymiin liittyen? Ei kai, kun ainut ongelma on heillä maahanmuutto, joka on syypää jokaiseen ongelmaan.
Kyllä oli taas tuttua Raunoa, somenuoret, maahanmuuttajat ja vasemmisto ovat kaiken takana.
Loistava Täst vinkkelist -kirjoitus päätoimittaja Uitolta Wintteriin liittyen. Wintterin vetovoima on juuri siinä, että siellä voi vaikka koko perhe viettää aikaa omien puuhien ja harrastusten parissa, kun monenlaiseen tekemiseen on huippuluokan tilat. Voi pitää huolta kehosta treenaten ja uiden. Voi pitää huolta mielestä kulttuurielämyksiä kokien, tuttujen kanssa jutellen tai vaikka rauhallisessa ympäristössä lukien. Kaikkien olohuone.
Herää kysymys, että onko maailmanjärjestys järkevällä pohjalla jos suurvaltoja diktaattoreina johtavat muutamat ihmiset vaikuttavat loppujen kahdeksan miljardin ihmisten kohtaloihin.
Joo ei pysty tekemään liikenneympyrää, se olisikin liian helppo ja halpa toteuttaa. Jopa liikenne sen jälkeen sujuvaa, kuten muuallakin Suomessa, jos asiasta päättävät on sattunut jossain muuallakin liikkumaan. Ei ole ainakaan mistään tilasta kiinni!
Ei kannattamatonta pankin konttoria pidetä ikuisesti auki vain sen takia, että jotkut nykypäivän ikäihmiset eivät ole lähes 40 vuoden aikana viitsineet opetella käyttämään internettiä. Kaikki muut osaa hoitaa pankkiasiat omalla älypuhelimellaan tai tietokoneella ja sen opetteluun on ollut ihan riittävästi aikaa.
Kaavoitus- ja rakentamispäätökset eivät synny kokonaan ilman ristiriitoja, jos ihmiset ovat kansalaisia eivätkä alamaisia. Kuntien päätöksenteko on edustuksellista, mutta kuntalaisille on vaalien välissä tärkeää, mitä ja minne rakennetaan. Kuntalaisten osallistumista päätöksentekoon tulisi pikemminkin laajentaa kuin kaventaa, kirjoitti HS pääkirjoituksessa tällä viikolla.
Persut ei varmaan ole susijengifaneja kun se on näyttänyt, että Suomi menestyy kun eri etniset taustat osataan yhdistää.
Täst vinkkelist, Sanni Artiola. Tosi hyvä kirjoitus: ”…pyrin tekemään parempia valintoja… roskien vieminen roskikseen ja kotitalousjätteiden lajittelu”. Järkevää, kehittynyttä toimintaa!