Vaikuttava luento Wintterissä

0
Pirjo Koskenrouta ja Kauno Pietilä esittelivät Juhlalehteä Rauha-salissa lukion 2.-luokkalaisille

Uudenkaupungin lukion kaikki 2. luokan 88 oppilasta kutsuttiin Rauha-saliin, vastaanottamaan jokaiselle tarjottua lahjoitusta, Vakka-Suomen sotaorpojen kesällä julkaisemaa Juhlalehteä.

Lehteen on kerätty paikallis- ja henkilöhistoriaa sodan ajoilta. Kirjoittajina ovat asiantuntijat ja aikalaiset. Monien omakohtaisten tarinoiden kirjoittaja Kauno Pietilä ja lehden päätoimittaja Pirjo Koskenrouta ojensivat lehdet jokaiselle nuorelle.

Yhdistyksen sihteeri Pirjo Koskenrouta kertoi sankarivainajista ja sotaorpoudesta sekä lehden sisällöstä. Kauno Pietilä, 96, kertoi omin silmin näkemästään Uudenkaupungin pommituksesta ja siitä, että Wintterin kohdalla ollut metsä oli Uudenkaupungin asukkaiden suoja pommituksen aikaan. Lehdessä käsitellään myös aiheita, joista ei ole ollut hyvä puhua, kuten esimerkiksi asekätkentä. Tästäkin Kauno Pietilällä on hiljaista tietoa.

Tilaisuuden järjestänyt rehtori Esa Pirkola mainitsi koulussa olevan todella harvinaista saada kuulla paikallishistoriaa aikalaisen kertomana. Sotaorpojen keski-ikä on n. 86 vuotta.

Yleisön hievahtamaton keskittyneisyys oli niin vahvaa, että opettajat ja esiintyjätkin vaikuttuivat. Ihmetystä ja ihailevia katseita sai Kauno Pietilä kertoessaan luopuneensa lentolupakirjastaan vain muutamia vuosia sitten.

Lehden materiaalia voidaan hyödyntää opetuksessa, mainitsi historian opettaja Jussi Rajala .

Juhlalehtiä lahjoitetaan myös Laitilan ja Mynämäen lukioihin.