
– Kaupungin talouden sopeuttamista on jatkettava koko tämän valtuustokauden ajan. Kaupungin verotulot laskevat samaan aikaan kun meidän pitää tehdä vuosittain isoja poistoja. Taloudellista tilannetta vaikeuttaa sekin että työttömyys on kasvussa, eikä kuntien palkkatukityöllistäminen ole enää mahdollista. Se, mikä vaikutus työllisyyteen tulee olemaan viime viikolla auto- ja akkutehtaan suunnalta tulleilla hyvillä uutisillä, jää nähtäväksi, taustoitti kaupunginjohtaja Atso Vainio.
Kaupungin verotilitykset olivat alkuvuonna yhteensä 18,4 miljoonaa euroa. Talousarviossa vuoden 2025 verotuloiksi on arvioitu 42,2 miljoonaa euroa . Elokuun Kuntaliiton veroennustekehikossa tämän vuoden veroennuste on 39,2 miljoonaa. euroa. Kaupungin tulosennusteeseen verotulojen toteumaksi on arvioitu 39,8 miljoonaa. euroa.
Verotulojen heikosta kehityksestä johtuu pääosin se että Uudenkaupungin tuloksen ennuste tälle vuodelle näyttää lähes miljoona euroa vielä keväistä ennustetta heikommalta ollen yli 5 miljoonaa euroa alimäämäinen.
– Kaupungin tämän vuoden toimintakuluista näkee että aiemmin tehdyt säätöpäätökset purevat, mutta tämä ei ole tarpeeksi, muistutti talouslukuja valtuutetuille esitellyt kaupungin talous- ja hallintojohtaja Katja Aalto.
Hän totesi, että talouden tasapainottaminen haaste on ilmeinen.
– Alkamassa on myös uuden strategian päivitys, missä pystytään miettimään sitä mihin palveluihin kaupungilla on jatkossa varaa.
SDP:n valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron pitänyt Anu Isotupa totesi että kaupungin talouden ennuste on heikko ja tästä syytä kaikkien on osallistuttava talkoisiin. Säästöt on tehtävä yhdessä ja kompromisseja tehden.
– Edessä on todennäköisesti palveluverkon supistamista ja veroprosenttien korotusta ja kaikki investoinnit on pidettävä minimissä, luetteli Isotupa.
Myös kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Olli-Pekka Päivärinta painotti yhteistyön merkitystä.
– Luvut ovat karuja. Kun ensi vuoden talousarviota käydään tekemään on kaikkien lautakuntien oltava talkoissa mukana ja käyttömenot on saatava alaspäin, joten edessä on karuja päätöksiä. Esitykset ja vaihtoehdot säästöistä on kuitenkin tultava johtavilta viranhaltijoilta, he operatiivisesta johdosta vastaavina tuntevat parhaiten päätösten seuraukset, tiivisti Päivärinta.
Jari Nevavuori, keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja, korosti myös yhteistyön merkitystä. Hän toivoi myös selvitystä siitä, miten Wintterin käytttöönotto on vaikuttanut eri toimialueiden kustannuksiin. Ainakin hyvinvointi ja vapaa-ajan toimialueen kustannuksissa näkyy suurta kasvua.
Vasemmiston edustaja Henna Jokinen totesi puheenvuorossaan että talousjohtajakin on ohjeistanut valtuutettuja olemaan tarkkana tulevien investointien osalta.
– Unohdetaan siis se henkilöjunaliikenne. Vaikka se olisi kivaa ja joku sitä käyttäisikin niin kaupunki joutuu jatkossakin tukemaan julkista bussiliikennettä jo koululaistenkin takia, ennakoi Jokinen.
Valtuuston perussuomalaiset eivät käyttäneet puheenvuoroja talousnäkymiin liittyen.