Tulevien 12 vuoden odotuksia kuvaava saldoluku oli koko maassa +3 ja Pirkanmaalla peräti +9. Varsinais-Suomessa saldoluku oli -5. Kaikkein pessimistisimpiä odotukset olivat Turussa ja Vakka-Suomessa.
Varsinais-Suomen Yrittäjien vt. toimitusjohtaja Jutta Wirén pitää maakunnan barometrituloksia huolestuttavina (TS 12.9.), vaikuttavathan mielialat muun muassa investointihalukkuuteen.
Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön tilaaman pk-yritysbarometrin tuloksia voisi selittää varsinaissuomalaisella luonteenlaadulla.
Selitys vain on huono. On ollut vuosia, kun Vakka-Suomessa odotukset ovat olleet vahvasti plussalla.
Barometrin kysely oli tehty kesä-heinäkuussa. Silloin Vakka-Suomessa ei ollut tietoa vielä Valmet Automotiven omistajamuutoksesta. Autotehtaan tilanne vaikuttaa mielialoihin.
Kesä-heinäkuussa työttömiä oli saman verran kuin vuosi sitten ja avoimia työpaikkoja vähemmän.
Maan hallituksen viestit Suomen velkaantumisesta ja Varhan sekä kuntien taloudellinen tilanne lisäävät epävarmuutta. Myös globaali tilanne vaikuttaa. Epävarmuus saa kuluttajat säästämään sukanvarteen ja vähentämään hankintoja, se näkyy pk-yrityksissä.
Niin kauan kuin tähän epävarmuuteen ei ole tiedossa muutosta, yleinen mieliala on varautunut.
Viime vuosille on ollut tyypillistä, että kuluttajat reagoivat nopeasti. Korona-aikana kesämökkien myynti piristyi yhtäkkisesti. Kun turkkilaisesta pastasta tulee viraalihitti, kreikkalaisen jugurtin myynti kiihtyy.
Pk-barometrin tulos ei kerro oikeasti mitään seuraavista 12 vuodesta. Kyselytulos kuvaa vain sen hetkistä tunnelmaa.
Kuluttajien ja yrittäjien mielialat voivat olla toisenlaiset jo puolen vuoden päästä.
Teija Uitto